Etusivu

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Kyllin hyvä



Oletko sinä piiskannut itseäsi riittävästi? Oletko suorittanut? Vetänyt itsesi äärirajoille? Oletko ehkä rääkännyt itseäsi kuntosaleilla tai lenkkipoluilla jaksamaan yli voimiesi?

Kylli Kukin kirja Kyllin hyvä - lempeämmän elämän käsikirja kannustaa olemaan armollinen ja lempeä itselle kaikilla elämän osa-alueilla. Hän kehoittaa muun muassa kesyttämään stressin ja nauttimaan omasta naisellisuudesta. Suosittelen lukemaan, mikäli koet, että olet suorittanut elämässäsi riittävästi tai kaipaat itsesi piiskaamisen tilalle lempeyttä. 





Luin kirjan pari vuotta sitten ensimmäisen kerran. Nautin kirjasta jo silloin. Kirjassa on paljon venyttelyohjeita mm. selän liikkuvuuden lisäämiseksi sekä muita harjoituksia. Ensimmäisellä kerralla luin vain kirjan keskittymättä harjoituksiin. Sain kuitenkin jo silloin paljon irti kirjasta, siitä kuinka kohdella itseä, kuinka puhua itselle ystävällisesti tai kuinka hengittää oikein. Kylli kertoo kirjassaan myös oman tarinansa, siitä kuinka hänestä tuli urheilija, kuinka tuo raadollinen maailma jäi hänen taakseen ja hänestä kasvoi pehmeämmän elämän puolesta puhuja. Hän tuo myös 10 askelta onneen neuvot, kuten esimerkiksi: pidä digipaasto kerran viikossa, zoomaa positiivisuuteen, kitke ajatustesi rikkaruohot (kielteiset ajatukset), ole kärsivällinen, lue satuja ja kuuntele musiikkia.

Nyt luin tämän kirjan uudelleen, sillä tarvitsin vinkkejä kuinka tukea erään asiakkaani selän liikkuvuutta sekä parantaa yleisesti hänen kehonsa liikkuvuutta turvallisesti. Kylli Kuk kirjoittaa tässä kirjassa hyvin selkeästi, ymmärrettävästi ja hauskalla tavalla mm. välilevyjen sielunelämästä. Hän kuvaa selkää pieneksi lapseksi, joka hakee huomiota. Jos häntä ei huomioida, alkaa kitinä ja jos vielä tuohon kitinäänkään ei kiinnitä huomiota, alkaa lapsi ulista. Näin käy myös selkämme kanssa. Jos emme huomio sitä ajoissa, sen pienet kitinät muuttuvat suuremmiksi oireiluiksi. 






Tällä kertaa teinkin lähes kaikki kirjan harjoitukset ja venyttelyt myös itse. Ja ai, että ne tekivät myös minun keholleni hyvää, vaikka kehoni melko liikkuva onkin. Monet harjoitukset olivat minulle entuudestaan joogasta tuttuja, mutta oli joukossa uusiakin. Ehkäpä jotain jääkin omaan arkeenikin jossain muodossa. Vaikka keho ei kaipaa venyttelyä tai muuta liikettä, voi tämä kirja antaa uudenlaisen näkökannan elämään. 

Kirjan energisoivat kuvat ja Kyllin tavasta kirjoittaa saa voimaa ja iloa! Tai ainakin minä tykkään! 


sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Älä anna pelon jarruttaa


On ala-asteen joulujuhlat. Nousen lavalle. On minun vuoroni esiintyä, lausua runo. Yksin. Ei ketään jakamassa tätä hetkeä, ei ketään kuka paikkaisi minua. Katson yleisöön. Koko suuri sali on täynnä vanhempia, opettajia, lasten sisaruksia, isovanhempiakin. Kaikki tuijottavat minua. Pelko kouraisee vatsanpohjaani, mitä jos sekoan sanoissani, mitä jos ääntä ei lähdekään. Kurkkua kuristaa. Jalat tutisevat, kädet tärisevät ja kämmenet hikoavat. Ääneni on alkuun hento, mikrofoni ei ole ihan oikealla kohdalla. Pääsen alkuun, ensimmäisen säkeistön. Olo helpottaa hieman. Selviän kyllä. Voitan pelkoni. Toinen säkeistö. Jännitys alkaa laueta keholtani ja ääneni välillä särähtelee tästä huojentumisesta. Viimeinen säkeistö ja tunnen olevani voittaja. Selvisin loppuun. Pian tämä on ohi. Tämä on vain yksi esimerkki elämästäni esiintymässä. Näitä olisi paljon. Minulle on jäänyt kuva kouluajoilta, että olin hyvin usein jollain tapaa esiintymässä eri juhlissa ja tilaisuuksissa. Joukossa tai ryhmässä esiintyminen oli helppoa, mutta yksin esiintyminen - se pelotti minua aina. Kauhistutti. Vavisutti syvältä. 

Miksi tästä nyt kirjoitan? Kirjoitin viimeksi meidän tavoitteiden saavuttamisesta ja jäin vielä pohtimaan miksi emme aina tavoittele kuitenkaan unelmiamme ja haaveitamme, vaikka näitä todella toivomme. Luulen, että suurelta osin pelko on se, joka meitä estää ottamasta toiminnan askeleita. Pelko siitä, että epäonnistuu, nolaa itsensä, ei riitäkään tai vaikkapa osaa. Emme voi muuttua, jos pysymme oman mukavuusalueemme sisällä. Siellä toki on turvallista, mutta kasvua ja muutosta siellä ei tapahdu. Muutos tapahtuu oman mukavuusalueemme ulkopuolelle, omien rajojemme ulkopuolelle ja se pelottaa. 




Meillä kaikilla on pelkoja. On niitä pelkoja, jotka kumpuavat menneisyydestä, ehkä varhaisesta lapsuudesta asti. Niitä, joita emme ole uskaltaneet katsoa rehellisesti ja käsitellä ja jotka sokeasti ohjaavat meidän toimintaamme. Tällöin me itse emme ole elämämme ruorissa, vaan pelko saa meidät jättämään tilaisuuksia käyttämättä, saa meidät sättimään itseämme, se voi lamaannuttaa tai virittää meidät äärimmäisyyksiin, jolloin on helppoa tehdä kärpäsestä härkänen. Ne kahlitsevat meidät vanhoihin totuttuihin tapoihin ja rutiineihin. Meillä on myös niitä pelkoja, jotka liittyvät mukavuusalueen ulkopuolelle menoon. Niitä hetkiä, jolloin tiedämme jonkin asian olevan meille hyväksi, mutta emme kuitenkaan toimi heti näin, vaan joudumme käymään sisäisäistä taistelua sen suhteen, uskallammeko vaiko ei. Mielessämme saatamme saada aikaiseksi melkoisen ajatusvyyhdin siitä, mitä mahdollisesti saattaa ehkä tapahtua. Meillä kaikilla on käsitys omasta itsestämme ja elämästämme, jotka luovat rajoja meille. Nämä rajat ovat yhtä kuin pelko.

Pelko voi olla ystävä. Ajattelen, että kaikki ne hetket, joissa pelko kouraisee vatsanpohjaani, on tilaisuus kasvaa ja muuttua. Voin tietoisesti pysäyttää itseni ja miettiä mitä pelkään ja miksi pelkään. Tämän jälkeen voin tietoisesti myös valita ja päättää ettei tuo pelko toimi kahleena jalassani vaan moottorina eteenpäin. Pelko voi opettaa meille paljon itsestämme ja elämästämme.


Mitä minun esiintymispelkoni opetti? Miksi pelkäsin esiintyä? Pelkäsin epäonnistuvani. Pelkäsin, että minulle buuataan. Miksi epäonnistuminen pelotti? Pelkäsin nolaavani itseni. Miksi pelkäsin nolatuksi tulemista? Ihan vain siksi, ettei minua hyväksyttäisi joukkoon, etten kelpaisi sellaisena kuin olen. Niinpä. Isoja asioita. Loppujen lopuksi esiintymispeloissani oli kyse tästä. Vaikka yhä esiintyminen jännittää, se ei ole enää pelkoa. Se on kihelmöivää jännitystä. Teen itselleni jotain uutta. En nimittäin esiinny nykyään kovin usein. Tiedän olevani tasavertainen muiden kanssa, vaikka epäonnistuisinkin, se ei romuta minun elämääni, vaan se on elämää. Jännitys on osa elämää. Nykyään minulla kuitenkin on jo keinoja tämän jännityksen voittamiseksi. Syvään hengittämällä saan kehoni helposti rauhoittumaan, eikä adrenaliini lähde niin voimakkaasti virtaamaan. Tämä jo yksistään auttaa suuresti. Lisäksi ”psyykkaan” itseäni esim. ”minä selviä tästä”, ”kaikki menee hyvin”.

Pelko vähenee harjoittelun myötä. Itsevarmuus seuraa osaamista. Itsevarmuus luo rohkeutta kokeilla uusia asioita. Tämä taas rikastuttaa elämää. Ei siis ole syytä jättää menetämättä pelkojaan kohti.

Pelko kannattaa valjastaa oman elämän moottoriksi eteenpäin! 
Älä anna pelon jarruttaa sinua.




sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Ajatuksiani vuoden alkessa ja pysyvästä muutoksesta



Hei, kuinka sinun vuotesi on lähtenyt käyntiin? Toivottavasti hyvin.


Minun vuoteni on startannut kiireettömästi, leppoisasti ja ihanasti. Viime vuoden loppu oli minulla kiireistä aikaa, enkä ehtinyt tehdä oman elämäni vuosikatsausta, mutta nyt minulla on ollut siihen aikaa. Olen käynyt läpi viime vuottani, mitä kaikkea siinä tapahtui, mitä haasteita kohtasin ja mitä ihanaa siinä tapahtui. Ja tiedätkö, niitä tapahtui paljon! Olen onnekas. Tajusin jossain vaiheessa syksyllä eläväni unelmaani! Ja se jos mikä tuntuu hyvälle. Elin pitkään, ainakin ajatuksissani, niin että tahdoin pois siitä tilanteesta, jossa olin. Jokin osa minussa ei ollut tyytyväinen. Jokin kalvoi minua sisälläni. En kokenut sisäistä paloa aamulla herätessäni. Välillä raahauduin päivästä toiseen. Kuulostaa raskaalle. Sitä se joskus olikin. Nyt tuo sisäinen tunne on kadonnut täysin. Minulla ei ole kiire minnekään tästä elämäntilanteestani. Toki minulla on yhä haaveita ja unelmia, tavoitteita tällekin vuodelle, mutta ei kiirettä. Tiedän kaikki tapahtuvat ajallaan.

Tähän tilanteeseen pääseminen vaati paljon irtipäästämisiä. Paljon sisäistä työtä. Epävarmuuden sietoa. Heittäytymistä. Luopumista vanhoista tutuista ja turvallisista kaavoista ja käytännöistä. Se ei ollut aina helppoa. Ihaillen katsoin aiemmin ihmisiä, jotka uskalsivat seurata omaa kutusumustaan ja mietin kuinka he sen tekevät. Se näytti kovin helpolle. Voi olla, että se on joillain käynytkin helposti ja vaivattomasti. Minulla tämä vaati pitkään kypsyttelyä, kasvamista ja kehittymistä, kunnes olin valmis. Täysin valmis en kai koskaan ole. Kasvan ja kehityn aina. Olen luonteeltanikin innokas oppimaan uutta, tahdon oppia. Tahdon kehittyä myös minuna itsenäni eteenpäin. Viime vuonna tulin kuitenkin valmiiksi siihen pisteeseen, että otin ison harppauksen omaan unelmaelämääni ja uskalsin luopua paljosta minua jo aikansa palvelleesta.




Pohtiessani tätä oman elämäni inventaariota. Mietin mitä haluan tältä uudelta vuodelta. Mitä tahdon saavuttaa? Millaisena haluan itseni nähdä tämän vuoden lopulla? Ja aloin pohtia, miksi kovin usein 
ihmiset repsahtavat takaisin vanhoihin totuttuihin saappaisiin hyvän alun jälkeen. Miksi on niin kovin vaikea säilyttää ja ylläpitää motivaatiota. Muutoshan hyvin harvoin tapahtuu kertarysäyksellä. Se tarvitsee aikaa. Kuten ei metsäänkään tule polkua vain kerran siellä kävelemällä – tarvitaan useita askelluksia tuota uraa pitkin, että se muuttuu poluksi, jota on helppo kävellä. Miksi emme jaksa askeltaa tuota uraa pitkin, niin että se muuttuisi helposti kuljettavaksi poluksi elämässämme?

Saatamme usein tavoitella muutoksia monella elämän osa-alueella yhtä aikaa ja nopeasti. Tämä ”mulle-heti-kaikki-nyt” ajatus ei kuitenkaan yleensä toimi, jos halua pysyviä elämäntapamuutoksia. Tahdomme unelmavartalon, terveemmät ruokatottumukset, ehkä uuden työn tai ainakin palkankorotuksen, enemmän omaa aikaa, lämpimämmät välit läheisiimme, uuden opiskelupaikan tai vaikkapa lopettaa jonkin epäterveellisen tavan elämässämme kerralla. Olemme kuitenkin tapojemme summia. Se mihin olemme tottuneet ovat ajaneet meitä tiettyyn suuntaan. Arkemme ja elämämme koostuvat kuitenkin monista pienistä hetkistä, rutiineista ja käytänteistä. Totuus on, että vain harva pystyy moneen suureen muutokseen kerralla. Vanhoista tavoista irtipäästäminen ja uuden opettelu tilalle vie aikaa ja vaatii harjoittelua. Toisaalta, jos muutostavoite lähtee oman itsen ulkopuolelta, voi siihen olla vaikea sitoutua, eli muuta vain sitä sitä mikä omasta itsestä tuntuu sisällä oikealle.

Miten sitten kaivattua muutosta voi tehdä? Kirjoitin nettisivujeni blogiin tästä muutoksesta, kuinka ajattelen, että askel kerrallaan – yksi muutos kerrallaan pääsee parhaimpiin tuloksiin. Listasin sinne myös muutaman ohjenuoran, joilla pääsee alkuun pysyvää muutosta tavoitellessa. Laitan ne tähänkin. Jos tahdot lukea koko tuon jutun pääset siihen tästä.

  • Aloita muutokset pienin askelin. Aseta asiat tärkeysjärjestykseen. Muista ettei vuorokauteen tule tunteja mistään lisää, jos tahdot liikkua enemmän jää sinulle vähemmän aikaa makoilla sohvalla, joudut ehkä luopumaan jostain. Jos et tiedä mistä aloittaisit, laita silmät kiinni ja näe itsesi sellaisena kuin toivoisit olevasi tai tekemässä sitä mitä tahdot. Olet ehkä täynnä elinvoimaa ja energiaa tai sitten nykyistä paljon hoikempi. Ota tuosta mielikuvastasi vain yksi asia jota lähdet muuttamaan. Tämä ei tarkoita, että voit tulevan vuoden aikana keskittyä vain yhteen asiaan, vaan keskity kerralla vain yhteen muutokseen. Harjoittele tätä uutta asiaa / muutosta niin kauan, että siitä on tullut sinulle uusi tapa tai tottumus. Ota vasta sitten uusi muutostavoite itsellesi.

  • Sitoudu muutokseen. Muutokset eivät tapahdu vain odottamalla tai aikomalla. Sinun täytyy toimia, edes hieman ja vaikka joka päivä. Sitoutuminen muutokseen vaatii kärsivällisyyttä, päättäväisyyttä ja hurjan määrän motivaatiota. Sinun ei tarvitse puskea muutosta väkisin, hampaat irvessä läpii. Voit olla lempeä ja armollinen itseäsi kohtaan. Ota huomioon aika, jona tapasi ovat elämääsi muokanneet. Olet saattanut jopa vuosikymmeniä tehdä asioita tietyllä tapaa, muutos ei tapahdu yhdessä yössä. Epäonnistuminen ja repsahtaminen kuuluvat asiaan, älä kuitenkaan suhtaudu niihin ankarasti, vaan ole lempeä itsellesi. Kun huomaat ajautuneesi vanhoihin tapoihin, ohjaa itsesi lempeydellä takaisin uudelle polulle.

  • Huomaa pienet onnistumiset. Iloitse ja juhli onnistumisiasi. Katso välillä taaksesi ja huomaa mistä olet lähtenyt. Älä tuijota ainoastaan vaa`an numeroita laihduttaessasi, vaan tunne muuttunut olosi. Jos olet jaksanut lähteä raskaan työpäivän päätteeksi urheilemaan, kiitä itseäsi. Ja mikä tärkeää, ole kiitollinen siitä mitä sinulla on elämässäsi, älä ajattele mitä sinulta vielä puuttuu. Tämä lisää onnellisuuttasi elämääsi ja tätä kautta antaa sinulle voimaa muutoksen toteuttamiseen.

  • Anna itsellesi aikaa. Parhaimmat muutokset tapahtuvat ajan kanssa, sillä näihin keho ja mieli ehtivät sopeutua mukaan. Tällaiset muutokset kantavat ja tuottavat hedelmää. Ne ovat pysyviä muutoksia omassa elämässä. Ne ovat niitä, jotka tuottavat hyvinvointia ja terveyttä, iloa ja onnellisuutta.





Minun tämän vuoden tavoitteeni liittyy kirjoittamiseen. Tahdon raivata tälle enemmän aikaa elämääni. Miksi? Ihan vain siksi, että nautin siitä!   



Iloa ja onnea sinulle tähän vuoteen!