Etusivu

tiistai 28. helmikuuta 2017

Ei tämän näin pitänyt mennä



Harmittaa. Ketuttaa. Istun sohvalla huopa ympärilläni. Teekuppi kädessäni. Väsymyksen ja harmituksen kyynel vierähtää poskeltani hyöryävän teen joukkoon. Olen surullinen. Katson kelloa. Alistun kohtalooni. Tunti jäljellä. Omaa aikaa. Aikaa, jonka ei pitänyt mennä näin. Ainakaan omasta mielestäni. 


Mistä kaikki lähti. 




Kävin kuntosalilla. Pitkästä aikaa. Olin voimissani. Olin vahva. Ainakin omasta mielestäni ja ainakin sillä hetkellä. Illalla tuli uni helposti, työnteisen päivän ja muutaman ruuhkaisen viikon jälkeen. Olo oli todella kuitti. Tuntui mahtavalle laittaa pää tyynyyn ja vetää peitto korviin. Ah, niin ihanaa! Nukahdin samantien. Meni tunti. Heräsin. Keskimmäinen meni käymään vessassa kolistellen matkalla. Nukahdin uudelleen. Heräsin. Nuorimmainen kömpi viereen. Nukahdin jälleen syvään ja sikeään uneen. Ainakin luulin niin. Heräsin. Mahdunko tähän kahden väliin, ison ja pienen, aikuisen ja leikki-ikäisen? "Mihin voisin nämä siirtää, itse en jaksa minnekään siirtyä" - mieleni metelöi. Käyn vessassa. Janottaa. Nukahdan taas. Kello soi. Mieheni lähtee töihin. Ah, lisää tilaa! Tätä kehoni on kaivannut. "Äiti -herääks sä?" Ensimmäinen sanoo. "Mitä onko jo aamu?!" Siinä keräillessäni ja herätellessäni kehoani - tuota eilen niin vahvaa ja elinvoimaista, ylös sängystä, yritän miettiä montako kertaa ihan oikeasti yön aikana heräsin ja muistinko venytellä ollenkaan illalla. 

Koittaa päivä. Minun kauan odotettu kotona YKSIN päivä. Useampi tunti. Lista asioista, joita olin aikonut hoitaa. Monta työsähköpostia odottamassa. Monen monta, pientä ja suurta asiaa tälle päivälle suunnitelmissa. 

En käynnistynyt tunnissa. En kahdessa. Meni päivä palautuessa. Meni toipuessa. Meni hyväksyessä. Menihän tuohon lähes kaikki yksin vietetty aika. 

Vasta alistuessani teekupin äärellä - oivalsin. Tämä on paras päivä toipua. En voi pakottaa elämää minun suunnittelemaani muottiin, vaikka kuinka haluaisin. Minun on mentävä elämän virran mukana - niinpäin se on helpompaa. 

Tämä oli paras päivä tähän elämääni tänään. Ehkä huomenna olen jälleen voimissani ja ehdin hoitaa ne pienet suuret asiat vaivattomasti, tai sitten ne voivat odottaa,ehkä ne eivät ole edes niin tärkeitä. Väsyneenä kaikki elämän tapahtumat ja asiat saavat usvan ylleen, jonka läpi värit eivät näy selvästi. Väsyneenä kannattaa antautua levolle ja olemiselle. Ilo, keveys ja elämän värit palautuvat kyllä, kun ei väsytä.



Avaudu ja antaudu elämän virtaan. 
Niinpäin kaikki sujuu helpommin. 




2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!