Etusivu

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Älä anna pelon jarruttaa


On ala-asteen joulujuhlat. Nousen lavalle. On minun vuoroni esiintyä, lausua runo. Yksin. Ei ketään jakamassa tätä hetkeä, ei ketään kuka paikkaisi minua. Katson yleisöön. Koko suuri sali on täynnä vanhempia, opettajia, lasten sisaruksia, isovanhempiakin. Kaikki tuijottavat minua. Pelko kouraisee vatsanpohjaani, mitä jos sekoan sanoissani, mitä jos ääntä ei lähdekään. Kurkkua kuristaa. Jalat tutisevat, kädet tärisevät ja kämmenet hikoavat. Ääneni on alkuun hento, mikrofoni ei ole ihan oikealla kohdalla. Pääsen alkuun, ensimmäisen säkeistön. Olo helpottaa hieman. Selviän kyllä. Voitan pelkoni. Toinen säkeistö. Jännitys alkaa laueta keholtani ja ääneni välillä särähtelee tästä huojentumisesta. Viimeinen säkeistö ja tunnen olevani voittaja. Selvisin loppuun. Pian tämä on ohi. Tämä on vain yksi esimerkki elämästäni esiintymässä. Näitä olisi paljon. Minulle on jäänyt kuva kouluajoilta, että olin hyvin usein jollain tapaa esiintymässä eri juhlissa ja tilaisuuksissa. Joukossa tai ryhmässä esiintyminen oli helppoa, mutta yksin esiintyminen - se pelotti minua aina. Kauhistutti. Vavisutti syvältä. 

Miksi tästä nyt kirjoitan? Kirjoitin viimeksi meidän tavoitteiden saavuttamisesta ja jäin vielä pohtimaan miksi emme aina tavoittele kuitenkaan unelmiamme ja haaveitamme, vaikka näitä todella toivomme. Luulen, että suurelta osin pelko on se, joka meitä estää ottamasta toiminnan askeleita. Pelko siitä, että epäonnistuu, nolaa itsensä, ei riitäkään tai vaikkapa osaa. Emme voi muuttua, jos pysymme oman mukavuusalueemme sisällä. Siellä toki on turvallista, mutta kasvua ja muutosta siellä ei tapahdu. Muutos tapahtuu oman mukavuusalueemme ulkopuolelle, omien rajojemme ulkopuolelle ja se pelottaa. 




Meillä kaikilla on pelkoja. On niitä pelkoja, jotka kumpuavat menneisyydestä, ehkä varhaisesta lapsuudesta asti. Niitä, joita emme ole uskaltaneet katsoa rehellisesti ja käsitellä ja jotka sokeasti ohjaavat meidän toimintaamme. Tällöin me itse emme ole elämämme ruorissa, vaan pelko saa meidät jättämään tilaisuuksia käyttämättä, saa meidät sättimään itseämme, se voi lamaannuttaa tai virittää meidät äärimmäisyyksiin, jolloin on helppoa tehdä kärpäsestä härkänen. Ne kahlitsevat meidät vanhoihin totuttuihin tapoihin ja rutiineihin. Meillä on myös niitä pelkoja, jotka liittyvät mukavuusalueen ulkopuolelle menoon. Niitä hetkiä, jolloin tiedämme jonkin asian olevan meille hyväksi, mutta emme kuitenkaan toimi heti näin, vaan joudumme käymään sisäisäistä taistelua sen suhteen, uskallammeko vaiko ei. Mielessämme saatamme saada aikaiseksi melkoisen ajatusvyyhdin siitä, mitä mahdollisesti saattaa ehkä tapahtua. Meillä kaikilla on käsitys omasta itsestämme ja elämästämme, jotka luovat rajoja meille. Nämä rajat ovat yhtä kuin pelko.

Pelko voi olla ystävä. Ajattelen, että kaikki ne hetket, joissa pelko kouraisee vatsanpohjaani, on tilaisuus kasvaa ja muuttua. Voin tietoisesti pysäyttää itseni ja miettiä mitä pelkään ja miksi pelkään. Tämän jälkeen voin tietoisesti myös valita ja päättää ettei tuo pelko toimi kahleena jalassani vaan moottorina eteenpäin. Pelko voi opettaa meille paljon itsestämme ja elämästämme.


Mitä minun esiintymispelkoni opetti? Miksi pelkäsin esiintyä? Pelkäsin epäonnistuvani. Pelkäsin, että minulle buuataan. Miksi epäonnistuminen pelotti? Pelkäsin nolaavani itseni. Miksi pelkäsin nolatuksi tulemista? Ihan vain siksi, ettei minua hyväksyttäisi joukkoon, etten kelpaisi sellaisena kuin olen. Niinpä. Isoja asioita. Loppujen lopuksi esiintymispeloissani oli kyse tästä. Vaikka yhä esiintyminen jännittää, se ei ole enää pelkoa. Se on kihelmöivää jännitystä. Teen itselleni jotain uutta. En nimittäin esiinny nykyään kovin usein. Tiedän olevani tasavertainen muiden kanssa, vaikka epäonnistuisinkin, se ei romuta minun elämääni, vaan se on elämää. Jännitys on osa elämää. Nykyään minulla kuitenkin on jo keinoja tämän jännityksen voittamiseksi. Syvään hengittämällä saan kehoni helposti rauhoittumaan, eikä adrenaliini lähde niin voimakkaasti virtaamaan. Tämä jo yksistään auttaa suuresti. Lisäksi ”psyykkaan” itseäni esim. ”minä selviä tästä”, ”kaikki menee hyvin”.

Pelko vähenee harjoittelun myötä. Itsevarmuus seuraa osaamista. Itsevarmuus luo rohkeutta kokeilla uusia asioita. Tämä taas rikastuttaa elämää. Ei siis ole syytä jättää menetämättä pelkojaan kohti.

Pelko kannattaa valjastaa oman elämän moottoriksi eteenpäin! 
Älä anna pelon jarruttaa sinua.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!