Etusivu

torstai 12. toukokuuta 2016

Unelmaelämääni


Silloin kun blogissa on hiljaisia aikoja, tarkoittaa usein, että elämässäni tapahtuu silloin muuten paljon. Niin tälläkin hetkellä. Elämäni on yhden ison elämänvaiheen sulkemista ja toisen avaamista. Elän tietynlaista siirtymävaihetta. Luopumista ja uuden luomista.




Olin viimeiset kolme vuotta kotiäiti. Tuohon kolmeen vuoteen mahtui kuitenkin opintoja. Ja viimeisen vuoden toimin jo yrittäjänä. Nyt kuopuksemme on täyttänyt kolme. Minulla on vakituinen toimi. Eli olen omassa toimessani hetken aikaa. Teen säännöllistä päivätyötä kahdeksasta neljään viitenä päivänä viikossa. Nostan hattua kaikille niille, joille tuo sopii. Ihan oikeasti. Tämä yhteiskunta ei toimisi ilman teitä ihanat ihmiset. Minä vaan en oikein sovi tuohon muottiin. Tai ehkä saattaisin sopia, jos voisin itse valita millä temmolla työtä teen, tai milloin pidän ruokatauon ym. Nämä eivät minun työpaikallani ole mahdollisia. Tai ehkä tämä on vain kipuilua toisten asettamien ehtojen ja rajoitusten muottiin. Tai ehkäpä tämä ei vain ole minun todellista unelmaelämääni.

No enivei. Tykkään nyt tästä elämänvaiheesta, sillä tiedän tämä on kohdallani väliaikaista. Näenkin tämän eräänlaisena lopullisena luopumis- ja irtipäästämisvaiheena kaikesta entisestä. Reilu kuukausi vain, sitten olen kesälomalla ja syksyllä starttaan täydellä teholla yrittäjänä. Pursuan ideoita mitä kaikkea tahdon tehdä muiden auttamiseksi. Kotisivuni ovat tällä hetkellä tekeillä ja uudet tuulet puhaltavat minulle. Olen matkalla kohti unelmaelämääni. Sitä elämää, jossa on mahdollisimman paljon iloa ja rentoutta ja mahdollisimman vähän stressiä tai tunnetta siitä, että minun "pitäisi" tehdä jotakin, mitä en halua. Tätä elämääni luonnehtivat vapaus, aitous, tasapaino ja onnellisuus, tähän ainakin tähtään ja pyrin. Tämän toivon saavuttavani itselleni ja tähän tarvitsen tuota yrittäjyyttä. Yrittäjänä voin luoda itse omat aikatauluni.
Tuntuu  todella hyvälle. 


Tämä  "tuntuu hyvälle" -fiilis on kuitenkin vaatinut vanhan purkamista. Olisin jossain vaiheessa elämääni halunnut edetä nopeammin pyrkimyksissäni. Luulin jo jättäneeni kaiken vanhan taakseni. Väärinpä luulin. Nyt vasta ymmärrän. Mitään uutta ei voi syntyä, ellei tälle todella raivaa tilaa elämään. Ei riitä että vanhaa purkaa osittain. Se on revittävä auki pohjia ja perustuksia myöten. Se on poltettava tuhkaksi. Se on tuhottava niin, että jäljelle tuosta kaikesta jää vain tyhjä ammottava monttu. Sitten sitä on vain katseltava. Tuijoteltava ja ihmeteltävä. Sitä tyhjää ammottavaa monttua mikä tulee tuon vanhan repimisen jälkeen. Sitä monttua ei voi täyttää kiireellä tai siksi, että tyhjä ahdistaa tai pelottaa. Siitä tulee tehdä ystävä. Täytyy olla sinut sen kanssa. Vasta tämän jälkeen voi syntyä jotain uutta. Sellaista uutta, joka rakentuu vahvalle pohjalle ja kestää.

Näin ainakin uskon. Ja näillä menen eteenpäin.

Auringon loistetta sinulle!

2 kommenttia:

  1. Kivoja muutoksen tuulia elämässäsi. Minullekaan ei sopinut 8-16 työelämä. Tein sitä vuosia ja hakkasin jatkuvasti päätä seinään. En jaksanut, mutta en oikeasti uskonut, että sille olisi vaihtoehtoja. Kunnes uskalsin tehdä ratkaisun ja irtisanoutua ja ryhtyä yrittäjäksi. Ei yrittäjyys aina ole ollut helppoa, mutta minulle se on toimiva tapa tehdä työtä ja elää unelmaelämää.

    Minäkin olen taas tehnyt irtipäästämisiä ja ratkaisuja, jotta ensi syksynä pääsisin vielä enemmän kohti unelmaduuniani. Olen iloinen, että uskalsin tehdä nuo ratkaisut.

    Aurinkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olenkin saanut aina voimaa sinun tiestäsi kohti omaa unelmaa ja vapautta, postauksesi ovat antaneet voimaa - minäkin pystyn!♥

      Mutta se vaan on niin totta, että ilman irtipäästämistä ei synny uutta. Aina on jostain luovuttava tavalla tai toisella että voi saada jotain tilalle. Kaikki ei mahdu kerralla elämään.

      Poista

Kiitos kommentistasi!