Etusivu

perjantai 15. huhtikuuta 2016

Minä tein sen!


Kello on 5.55. Ympärilläni vallitsee täydellinen hiljaisuus. Olen hereillä. Virkeänä ja pirteänä. Olen tehnyt sen, olen voittanut itseni! Olen viimeiset kaksi viikkoa jaksanut herätä ilman kellon herättämistä virkeänä ja pirteänä kellon näyttäessä suurinpiirtein 5.45. Tämä tuntuu hyvälle! Todella hyvälle.


Blogini alkumetreillä tein saman tempun. Aloin laittaa kelloa soimaan joka päivä aina vain aiemmin ja aiemmin. Ja onnistuin siinä. Olin lähes vuoden ajan aamuvirkku. Heräsin ennen muuta perhettäni. Sain nauttia aamun rikkoutumattomasta hiljaisuudesta itseni kanssa. Arkeni parhautta. 

Sitten tuli sitä ja tätä. Elämä tuli vastaan. Tuli aamuja etten jaksanut herätä, ja sallin tämän itselleni. Näitä tuli aina vain lisää ja lisää. Viime syksynä unirytmini heitti häränpyllyä. Oli pimeää ja koleaa. Ei tullut yhtenäkään aamuna mieleeni laittaa vapaaehtoisesti kelloa soimaan yhtään aikaisemmin mitä oli tarve. Ei sinnepäinkään. Päätin jo alkuvuodesta, että tänä keväänä teen tähän muutoksen, mutta en pystynyt tähän aiemmin. Kerryttämäni univelka oli saatava tasoitettua kunnolla. Maaliskuun alussa päätin, että ennen huhtikuun loppua jaksan herätä virkeänä ja pirteänä ilman kellon pirinää ennen aamu kuutta.

Aloitin aamuvirkuksi harjoittelun, laittamalla parin viikon ajan kellon soimaan aina kymmenen minuuttia aiemmin. Ja pakotin itseni nousemaan heti sängystä ylös. Myönnän, tuntui alkuun pahalle. Välillä todella pahalle, etenkin siinä vaiheessa, kun peiton alla oleva ihana lämpö tuntui katoavan kuin tuhka tuuleen raottaessani peiton reunaa noustakseni sängystä. Tuo oli pahinta. Päivisin olisi väsyttänyt. Tiesin, etten kuitenkaan voi antaa periksi ja nukkua päivällä sillä muuten en tunne itseäni iltaisin väsyneeksi ja tulee helposti valvottua pidempään. Mutta nyt. Tilanne on toinen. Iltaisin olen väsynyt, nukkumatti on vienyt minut jo ilta kymmeneltä höyhensaarille. Tänä aamuna heräsin kellon näyttäessä 5.31. Tämä aamuherääminen ei ole tehnyt minusta väsynyttä tai muutenkaan uupunutta. Päinvastoin.

Olen täynnä tarmoa ja virkeyttä.
Herään pirteänä. Jaksan koko päivän hyvin.



Nämä omat aamuhetkeni ovat minun arkeni parhautta. Joskus istun hiljaa ja juon höyryävää teetä lempituolissani. Kuuntelen ympäröivää hiljaisuutta. Lasten huoneista kantautuvia tuhinoita, taustalla kuuluu vain muutama ohi ajavan auton ääni. Niin rauhallista. Maailma herää uuteen päivään ja uuteen alkuun. On hienoa olla vastaanottamassa tätä. Joskus meditoin. Joskus kirjoitan. Annan ajatusteni virrata paperille, ilman häiriötä, ilman keskeytyksiä. Joskus tekstiä syntyy huomaamatta sivukaupalla, joskus vain ajatus. Joskus luen.

Tämä on hetkeni, jota en halua jakaa. Tämä on hetkeni, josta tahdon pitää kiinni. Tämä on hetkeni, joka on vain minulle ja minua varten. Minun ei tarvitse tehdä mitään, mutta saan tehdä juuri sitä mitä haluan. Päiväni ei voisi kai paremmin alkaa.


Mahtavaa päivää sinullekin!


4 kommenttia:

  1. Upeaa!
    Ja voimaannuttavat kuvat myös ,kevään ensiaskelia!
    Aamuista energiaa täynnä!

    Lempeää viikonloppua täältä Mantelilaaksosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihanaa viikonloppua sinulle myös ♥.

      Poista
  2. Hieno juttu, jee! Aamut ovat ihanaa aikaa <3 Ja erityisesti nämä valoisat ja aurinkoiset kevät- ja kesäaamut. Jos en olisi erittäin epäsäännöllisessä vuorotyössä (myös paljon yötyötä ja siten nukkumista milloin sattuu), tekisin itsekin saman. Nyt joudun nukkumaan niin paljon, kuin ikinä mahdollista aina kun siihen on tilaisuus saadakseni kurottua jatkuvasti kertyvää univajetta edes vähän takaisin, enkä ihan hevillä laita kelloa soimaan yhtään ylimääräistä kertaa... Haaveilen siitä, että kesälomalla jaksan herätä ainakin joinain aamuina valokuvaamaan auringonnousun aikaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamut ovat kyllä ihania, mutta kyllä valoisat lämpimät kesäillatkin ovat mahtavia. Nauti sinä niistä! Vuorotyötä tehdessä on kyllä mahdotonta löytää jotain tiettyä rytmiä elämään.

      Poista

Kiitos kommentistasi!