Etusivu

torstai 3. maaliskuuta 2016

Rohkeutta raivata tilaa


Olen viime aikoina pohtinut aloittamisen vaikeutta. Tiedätkö, sen tunteen, kun syvällä sisimmässäsi tiedät ja ehkä haluatkin aloittaa jonkin projektin, olkoon se sitten urheilun aloittaminen, lopputyön tekeminen, tenttiin lukeminen, raportin kirjoittaminen töihin, vaatehuoneen tyhjennys tai ihan mikä tahansa, mutta et tahdo päästä alkuun siinä. Ajatukset harhailevat tuohon toistuvasti ja mielessäsi olet saattanut jo nähdä lopputuloksenkin. Syystä tai toisesta olet kuitenkin siirtänyt tämän aloittamista jatkuvasti eteenpäin - odottaen parempaa aikaa tai vaikka inspiraatiota.

 
 
 
Minä tunnistan tämän tunteen. Kamppailen parhaillaan aloittamisen vaikeuden kanssa. Olen siirtänyt paria isompaa projektia elämässäni jo pidemmän aikaa. Ensin odotin, että väsymykseni on hellittänyt, sitten aloin vain odottaa hyvää hetkeä. Hmm.. Niinpä. Tiedän kyllä. Saatanpa joutua odottelemaan tuota "oikeaa" hetkeä aika kauankin. Aika lipuu huomaamatta ohi. Päivät hurahtavat iltaan, viikot vierähtävät ja kuukaudet vaihtuvat. Entuudestaan tiedän, vaikeus on vain aloittamisessa. Kun jonkin, vaikka hieman epämieluisankin projektin käsiin pääsee - syntyy loppu kuin itsestään (ainakin joissain tapauksissa). Aloittaminen vaatii kuitenkin tuon isoimman askeleen ottamisen. Sen, että hyppää ehkä ulos omalta mukaavusalueeltaan, kokeilee omia rajojaan, haastaa itsensä ja tarttuu oikeasti toimeen.
 
Minun projektini ovat mieluisia. Näiden projektien lopputulos tulee olemaan jonain päivänä yksi iso osa minun unelmaani. Ja tiedän, että näitä asioita haluan tehdä. Mutta miksi sitten on niin vaikea aloittaa? Olen välillä laiska, saamaton ja kärsimätön ja vaikka päämäärä on selvä, joskus väsyttää ja arki vie. Olen saanut muovattua arkeni kiireettömäksi ja vaivattomaksi, niin nyt mukavuudenhaluinen Elinani kipuilee. Mistä luovun, jotta saan tilaa uudelle? Tarvitseeko minun luopua? Miten mahdutan näihin 24 tuntiin lisää aikaa, jotta mikään muu ei kärsi? En halua kiireen tunnetta. Yöunistani en voi tinkiä.
 
Tiedän tarvitsevani aimo annoksen tarmoa, päättäväisyyttä, hitusen järjestelmällisyyttä ja ajan hallittua suunnitelmallista käyttöä. Näihin minun on panostettava, jotta saan 24 tuntiin mahtumaan edes tunnin näiden projektien eteenpäin viemiseksi. Ehkä minun on järjesteltävä tärkeysjärjestystäni uudelleen tai vain lopetettava pohtiminen ja ryhdyttävä tekoihin. Vai tarvitsenko vain rohkeutta? Onko se loppuviimein sitä? Rohkeutta toteuttaa itseäni. Rohkeutta raivata tilaa sille minkä koen tärkeäksi.

Aikaa ei voi koskaan kukaan ostaa lisää päivään, ei edes yhtä lisäminuuttia. Tappamalla aikaa, me nitistämme omia mahdollisuuksiamme. Niitä mahdollisuuksia, joilla voimme nousta omaan potentiaaliimme, niitä mahdollisuuksia, jotka antavat siivet selkäämme.

Ehkäpä rohkea on se, joka käyttää aikansa viisaasti. Se, joka tekee sen mitä pitää ja tunteen oikeaksi riippumatta ulkoisista tekijöistä.

Mukavaa maaliskuuta sinulle! 




 

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!