Etusivu

tiistai 29. maaliskuuta 2016

Kyllä minä niin mieleni pahoitin



Joskus elämä lyö vasten kasvoja. Joskus tulee vastaan ikäviä tilanteita, olosuhteita tai ihmisiä, jotka tavalla tai toisella vetävät maton jalkojen alta tai muuten saavat meidät tuntemaan olomme epäonnistuneiksi, vihaisiksi, surullisiksi, onnettomiksi, murheellisiksi tai muuten vain alavireisiksi. Tämä on elämää. Tätä tapahtuu. Minullekin. Vaikka olenkin kolunnut elämääni pohjia myöten, silti. Tämä kuuluu ihmisyyteen. Vastoinkäymiset ja haasteet. Välillä tulee takapakkeja, ja se on ok. Vaikka kyllähän se ottaa päähän! 





Minä pahoitin mieleni. Eräs ihminen ei pitänyt sanaansa minulle, mitä oli luvannut ja sanoi minulle ikävästi. Minä petyin. Loukkaannuin. Tulin surulliseksi. Kyllä minä niin mieleni pahoitin, todella. Pyörittelin tätä päivän mielessäni. Ja tiedättehän mitä kaikkea mieli ehtiikään päivässä saada aikaiseksi! HUH! Seuraava päiväkin alkoi mieleni vellomisella tuossa aiheessa. Päätin, että nyt saa riittää. On ok velloa joskus aikansa, ja käydä asia läpi, mutta pidemmän päälle tämä riistää kyvyn olla läsnä tässä hetkessä, se vie ilon ja onnen. Velloessa elämä muuttuu harmaaksi usvaksi hyvin nopeasti, kaikki kauniit ja jännittävät hetket joita jokaiseen päivään kuitenkin sisältyy, katoavat. Tiesin, että minun on päästettävä irti tuosta loukkaantumisestani ilman että lähden soitellen sotaan. Kaikki muutos lähtee aina ensin itsestä. No tein kaikki temput mitkä yleensäkin auttavat minua nopeasti muuttamaan fiiliksiäni paremmaksi, kuten kävin juoksemassa kunnon lenkin lempimusiikkini tahdissa. Irtipäästäminen ja positiivinen ajattelu, se että siirtää katseen tulevaan, siihen muutokseen mitä haluaa, yleensä tehoaa.

Irtipäästäminen ja positiivinen ajattelu. Jep. Helpommin sanottu kuin tehty. Joskus on vaikeampaa siirtää oma asenne plussan puolelle, nyt se minulla oli sitä. Vaikeaa. Niinpä tein mitä joskus aikaisemminkin olen kokenut itselleni hyödylliseksi, kun en ole meinannut päästä eroon ikävistä tunteista. Meditoin hetken ja kuvittelin eteeni tuolin. Tuolle tuolille asetin tuon mielipahani. Siinä se sitten oli. Harmaa surullinen nyyhkyttävä möykky. Aikani katselin sitä, kuuntelin sitä ja silittelin sitä lohduttaakseni sitä. Ja samalla ymmärsin missä mielipahani juuret olivat, millaista yksinäisyyttä ja surua tuo ”mielipahani” olikaan kokenut. Sitten mielessäni aloin kertoa tuolle mielipahalleni kaiken sen mitä olisin toivonut tuon toisen ihmisen minulle sanovan. Ja hiljalleen tuo möykky alkoi kutistua ja muuttaa väriään ruskeaksi. Siitä tuli mielikuvissani multaa ja vielä antaessani mielikuvieni lentää, alkoi pian mullasta kasvaa kaunis sädehtivä kukka! Ah, mikä vapaus minut valtasi jälleen, saadessani päästää irti tuosta mielessäni velloneesta mielipahasta. Kasvun iloa parhaimmillaan! 

Useimmiten olisikin vaan niin helppoa syyttää muita suuttuttamisesta, ärsyttämisestä tai ihan mistä tahansa mielipahan aiheuttamisesta. Todellisuudessa päätösvalta siitä mitä tunnemme, on kuitenkin viime kädessä jokaisella meillä itsellämme. Emme koskaan voi kontrolloida muita ihmisiä tai tilanteita, mutta itseämme voimme. Emme koskaan voi muuttaa sitä mitä muut ihmiset meille sanovat tai miten he toimivat, mutta omaa asennettamme voimme muuttaa. Joskus se sujuu helposti ja joskus vaatii enemmän töitä, mutta aina se kannattaa.



Valoisia kevätpäiviä sinulle!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!