Etusivu

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Jaa iloasi


Tänä aamuna. Heräsin ennen muuta perhettäni. Keitin itselleni kupin teetä ja nautin aamun rauhasta ja rikkoutumattomasta hiljaisuudesta. Puin vaatteet ylleni ja laitoin koiramme kaulaan pannan ja hihnan. Tuo pieni otus katseli minua kulmiensa alta kuin kysyäkseen ”oletko todella tosissasi”? Tiedän, en minäkään ole kovin aamuvirkku, ja koiramme on se, joka nukkuu perheestämme aina kaikkein pisimpään. Onnea onkin aamu-uninen koira. Mutta tänään minä raahasin tuon karvapallon kanssani ulos ajoissa, joka alku kankeuden ja jäsentensä venyttelyjen jälkeen ymmärsi, tämä on totta, aikainen aamulenkki.


 

Linnut lauloivat. Lumihiutaleet leijailivat hiljalleen maahan. Kävelimme pitkän lenkin läheisessä metsässä. Minulla oli keliin nähden aivan liikaa päällä, oli hidastettava tahtia. Kuulin tikan nakuttavan jossain lähistöllä. En kuitenkaan saanut sitä paikannettua katseellani, vaikka kuinka yritin. Ilmassa oli aimo annos kevään tuntua. Koin oman olonikin kovin keväisen keveäksi. Olen aina keväisin piristynyt, kuin heräisin talvihorroksesta. Etenkin kuluneen talven jälkeen tuntuukin, kuin olisin alkanut herätä, en pelkästään horroksesta vaan aivan talviunesta. Nyt minua ei kuitenkaan väsyttänyt. Kaikki oli hyvin, tuossa hetkessä. Vain olemalla. Kävelemällä hiljalleen eteenpäin lumenpeittämässä metsässä, koiran juoksennellessa vapaana. Tunsin keveyden kaikkialla kehossani ja mielessäni. Olo oli onnellinen ja kiitollinen tuosta hetkestä. 


Vatsani alkoi kurnia. Olinhan lähtenyt matkaan ilman aamiaista. Lähdimme takaisin päin. Vastaani tuli joku muukin aikainen koiranulkoiluttaja. Hymyilin hänelle. Hän ei. Toivotin huomenta. Hän ei. Hän taisi jopa lisätä vauhtia kohdallani. Kaikki hänen olemuksessaan kertoi kireydestä ja ärtymyksestä. Pohdin miten usein olemmekaan oman elämämme kiemuroissa niin syvällä, että emme näe kaikkea hyvää ja kaunista, ystävällisyyttä ympärillämme. Olemme jumissa omassa suossamme, jota mieli vielä jaksaa lisätä omilla kierroksillaan. Emme edes välttämättä ota vastaan sitä hyvää, joka meille annettaan. Odotamme vain jotain suurta tapahtuvan, joka muuttaisi elämämme ja poistaisi kivun tai tuskan, mikä se milloinkin on, kuin taikaiskusta, kertaheitolla, vaikka todellisuudessa kaikki useimmiten alkaa kuitenkin pienestä. Niistä pienistä onnen ja ilon hetkistä omassa arjessa, joita kuitenkin aina on, huomaammepa niitä tai emme.



Minä en ole mikään arvioimaan kenenkään reittiä mitä kulkea, ei kukaan meistä ole. Emme koskaan voi tietää millaisia taakkoja toinen meistä joutuu kantamaan tai kohtaamaan. Jokainen valitsee itse oman polkunsa ja askeleensa, ja etenkin sen miten tuota reittiä kulkee. Se että joskus on huonoja päiviä ja joskus pidempäänkin murhetta, on ok. Elämä vaan joskus on. Jokainen saa rypeä ja velloa omassa ärtymyksessään niin kauan kuin tahtoo. Tiedän, joskus on jopa mukavaa viettää surkuttelupäivää. Negatiiviseen on vain kuitenkin niin kovin helppoa jäädä jumiin. On myös helppoa yhtyä toisen kiukkuun ja ärtymykseen. Jokainen meistä voi kuitenkin toimia ja olla aurinkona toiselle pilvisenäkin päivänä. Se, ottaako toinen sen vastaan ei ole meidän asia. Vaikka et saisi hymyysi vastakaikua, voi sen antaakin takaisin joku muu samana päivänä, ehkä eri muodossakin. Vaikka tuo ihminen ei ottaisi tällä hetkellä apuasi vastaan, saattaa hän tarvita hetken aikaa, ja tarttuukin siihen myöhemmin. Aina voit kuitenkin jakaa omaa iloasi ja hyvää oloasi eteenpäin.

Aamulenkkini päättyi. Olin kotiovella. Kahvin tuoksu tulvi eteiseen. Heitin lumiset kenkäni jalasta. Aamiainen oli valmiina pöydässä. Ihanaa. Täydellinen aamuni!



Hymyile sinä tänään, vaikka et saisi vastakaikua. Toivota hyvää huomenta, päivää tai vaikka iltaa, silläkin uhalla ettei sinulle vastattaisi, sillä sinä tulet saamaan aina tuon kaiken hyvän takaisin, sinulle itsellesi. ♥


Iloa sinun päivääsi!

4 kommenttia:

  1. Aivan ihana postaus Elina =).
    Olet oikeassa, meillä on erilaisia päiviä ja olkoon niin. Ja niinä päivinä kun itsellä hymyilyttää ja silmät ovat avoinna, niin parasta on antaa hymyn singota joka suuntaan. Jollekin se hymy ja tervehdys voi kuitenkin olla päivän paras hetki, vaikka kohdalla saattaisikin olla hämmentynyt katse takaisin ;-)

    Ihanaa viikonjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤! Näin on, iloa ei kannata säästellä.
      Ihanaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  2. Ihana kirjoitus <3 Lupaan hymyillä tänään :)
    Sen olen kuitenkin huomannut, että helposti äksyilen muille (noh, väsyneenä herkästi myös, tunnustettava on...) jos elämässä on tapahtunut jotain suurempaa surullista, esim. läheisen kuolema, kun niitä on tässä muutaman vuoden sisään sattunut kolme. Olen sortunut olemaan äksy jopa ihan ventovieraille :/ Ei sitä vaan koskaan tiedä, mitä surua kukin sisällään kantaa, tai millaisen puhelun joku on vaikkapa juuri saanut. Mutta yritetään silti muistaa olla kanssaihmisille ystävällisiä <3 Tänään yritän hymyillä :) (erittäin katkonaisesta viime yöstä huolimatta...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ♥. Väsymys, surut ja huolet kyllä haastavat ihmistä ja syvältä. Iloa päivääsi vähistä unista huolimatta ♥!

      Poista

Kiitos kommentistasi!