Etusivu

torstai 11. helmikuuta 2016

Asenne ratkaisee


Täällä jälleen. Mieheni vietti lähes 10 kuukautta ulkomailla. Olin yksin kolmen lapsen kanssa, nyt en enää, olemme koko perhe kasassa. Tuo aika on lyhyt ihmiselämän mittakaavassa. 2 – vuotiaan elämässä se on lähes puolet. Ja ikävän tunne sydämessä, se on pitkä aika. Tuo aika kasvatti minua valtavasti, kuten on moni muukin tässä elämäni varrella tehnyt, kun on sallinut sille luvan. Kun on keskellä muutosta ja kasvua, voi joskus hiipiä mieleen mikä tarkoitus tällä on, mutta loppujen lopuksi sillä ei ole väliä, kun on itse valmis muuttumaan ja kasvamaan. Minulle etenkin viime vuoden loppu ja tämän vuoden alku oli työtä oman asenteeni kanssa. Olen aina koettanut suhtautua asioihin positiivisesti ja tiedän sen kantaneen hedelmää. Mutta nyt sain todella haastaa itseäni oman mieleni suhteen.


Elämä onkin ainaista oppimista ja kasvamista eteenpäin.

Unirytmini heitti päälaelleen viime syksynä. Olin päivät kädet täynnä kotiäitinä ja yrittäjänä ja yöt opiskelin. Tarkoitukseni oli tehdä tuota vain hetken aikaa, jotta saan lopputyöni psykologisen vyöhyketerapiaopintojen osalta päätökseen, mutta koska en päivisin ehtinyt kuroa yöllistä valvomistani umpeen oli kierre nopeasti valmis. Olen toki ennenkin kokenut väsymystä. Kahden ensimmäisen lapsemme välillä on 2-vuotta ja tuohon aikaan tuli sujuvasti elettyä lähes 4-vuotta enemmän vähemmän väsyneenä. Mutta olen oppinut vuosien saatossa kuuntelemaan itseäni, ottamaan itselleni aikaa ja etenkin nukkumaan ja antamaan itselleni lepoa silloin, kun sitä olen tarvinnut. Nyt tämä levon saaminen oli kuitenkin todella haastavaa. Olin väsynyt, ja tiesin ja tunsin kehossani, että tämä kierre olisi saatava katkaistua nopeasti. Juuri kun aloin saada itse unta ja nukkua hyvin, alkoi 2-vuotiaamme heräillä öisin milloin minkäkin syyn takia. Koska arjessa ei muita aikuisia ollut läsnä – sain omasta selkärangasta vedettyä voimia valvoa lapseni vierellä. Tämä lisäsi väsymystäni. Iltaisin en meinannut saada unta ja yölliset heräilyt jäivät päälle, vaikka olisinkin saanut jo nukkua. Tässä sitten tein kaikki temput mitä osasin – meditoin, ei nettiä tai urheilua myöhään iltaisin ym.ym. tarkoituksena saada levolliset pitkät yöunet itselleni, siinä onnistumatta. Tätä kesti kuukausia. Tässä rytäkässä en sitten jaksanutkaan tehdä mitään ylimääräistä, kuten huomasittekin, bloginikin jäi täysin jalkoihin, elämän jalkoihin. Joskus on näin, ja se on vain hyväksyttävä. Helpottaa kummasti, kuin väkisin yrittämällä.
Pakkasen kuuraamia kukkia portailla

Mitä tästä opin?

Asenne ratkaisee. Väsyneenä on kovin helppo jäädä kiinni negatiivisen kelan pyörimiseen ja jos tähän kelaan jää jumiin satelee negatiivisuutta entistä enemmän. On niin kovin helppoa nähdä ne asiat, jotka eivät ole hyvin kun on väsynyt tai muuten murheen keskellä, mutta entä ne hyvät jutut – niitä kuitenkin on, aina. Huomaamme niitä tai emme. Kun on väsynyt tai muuten allapäin, vaatii mielen treeniä, että kykenee näkemään ja nostamaan hyvät asiat päivänvaloon, ja antamaan niille tilaa omassa elämässä ja mielessä. Sillä samallalailla kuin negatiivisuus lisääntyy siihen keskittymällä, tapahtuu myös positiivisuuden kanssa. Tiedän kyllä. Ei se ole aina helppoa – ainakaan alkuun, ei yhtään. Mutta ei kannatakaan haukata liian suurta palaa kerralla – pienenkin hyvän näkeminen auttaa ja jeesaa eteenpäin. Asenne onkin suurin työkalumme elämämme muutoksiin. Ihan kaikessa. Minä kehitin itselleni väsyneen äidin mantran, jota hoin mielessäni itselleni, joka hetki kun otti tiukille ”olen täynnä elinvoimaa ja iloa, olen täydellinen ihana nainen ja kärsivällinen äiti”.  Joskus jopa ääneenkin tätä sanoin. Silmät ristissä tätä hokiessani, aloin hiljalleen jopa tunteakin näin. Eli asenne ratkaisee. Jonain aamuna hämmästyin kuinka muutaman katkonaisen sängyssä vietetyn tunnin jälkeen heräsin ja totesin itselleni ”onpa ihana herätä, olen elossa”! Niin koomiselta kuin tuo kuulostaakin, niin näin oli.  

”Olen täynnä elinvoimaa ja iloa!”
”Olen täydellinen ihana nainen ja kärsivällinen äiti.”

Kannattaa siis aina keskittyä iloon ja hyvään, edes pienesti, vaikka olisi minkälaiset pussit silmien alla tai minkälaisissa olosuhteissa hyvänsä. Mitä hyvää sinä voisit löytää tänään omassa arjessasi? Sillä tiedätkö, sinunkin ympärilläsi on kauneutta ja hyvää vaikka kuinka paljon, vaikka olisit minkälaisen suon keskellä, tai millainen keli ulkona tahansa. Usko pois. Sitä on. Kokeile vaikka. Näe edes yksi kaunis kukka, kynttilän liekki, lapsen hento ja pehmeä käsi, pakkasen kimalle hangen pinnalla, lämpimät kuivat kengät jalassasi, tai pipo lämmittämässä korviasi ja sateen kostuttama asfaltti.

Näin kaunista oli tammikuussa.

Elämä on varjoa ja valoa, surua ja iloa, onnea ja pettymystä, väsymystä ja elinvoimaa, kaikkea väriloistoa yhtä aikaa ja erikseen. Jokainen meistä itse päättää mihin haluaa ensisijaisesti milloinkin kiinnittää huomiota.  

Iloa päivääsi!

2 kommenttia:

  1. No huh, olettepa joutuneet olemaan pitkän ajan erossa!!! :O Nostan hattua. Itse olin taannoin pari vuorokautta yksinäni vetovastuussa, ja sekin pisti miettimään, miten paljon arvostan sitä toista tätä arkea jakamassa. Mutta tuo on niin totta, omalla asenteella kun voi tehdä paljon! Hienosti olet selvinnyt ja jaksanut, mutta toivottavasti jatkossa lepoaikaa löytyy jo luontevammin <3 Voimia arkeen ja aurinkoa kevääseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä lepoa löytyy nyt ja unetkin on jo täysin kohdallaan. Elo kahden aikuisen jakaessa arkea lapsiperheessä tuntuu nyt tuon yksin vietetyn ajan jälkeen aika paperille, ihanaa! Aikaakin tuntuu minulla olevan nyt yllinkyllin, ainakin vielä :-).

      Auringon valoa toivon sinne sinunkin kevääseen ja arkeen!

      Poista

Kiitos kommentistasi!