Etusivu

perjantai 2. lokakuuta 2015

Minusta - elämästäni - blogista

 
Huhuu, täällä ollaan jälleen!
 
Pitkä tauko kirjoittamisesta, pisin tauko ikinä tai ainakin tämän blogin olemassaolon aikana. Mitä olen tehnyt? Kaikkea, enkä mitään. Onko minulla ollut aikaa kirjoittaa? Ei. Onko minulla ollut kiire? Ei. Mitä sitten olen tehnyt, miksi en ole kirjoittanut?


 
 
Olen aloitteleva yrittäjä. Tänä syksynä perustin oman toiminimen, Vitaluxin ja sain oman toimitilan, jossa teen tunnekehovyöhyketerapiahoitoja. Suuntaan kulkuani kohti uutta ja tuntematonta, minulle. Olen myös kolmen lapsen äiti ja mieheni, lastemme isä, on tämän vuoden maailmalla. Tiedän miltä yksinhuoltajien arki tuntuu. Toki minulla tämä on eri tilanne kuitenkin, sillä tiedän tämän olevan vain väliaikaista, ensi vuoden puolella on erilaiset kuviot. Nyt on näin. Asumme omakotitalossa, jossa on milloin minkäkinlaista pientä puuhaa, joista kyllä useimmiten pidän, ja useimpia harjoittelen tekemään, sillä mieheni on hoitanut pääsääntöisesti mm. ruohon leikkaamisen, auton lamppujen vaihtamiset ym. Tiskikoneemmekin päätti aloittaa lakon tai sanoutui irti jokin aika sitten ja olen myös kotiäiti, sillä nuorimmaisemme ei ole missään hoidossa. Meillä ei ole sukulaisverkostoa, jonka turvin arki rullaisi jouhevasti, että voisin tehdä töitä ja huoltaa itseäni säännöllisesti. Päivät ja illat täyttyvät hyvin nopeasti milloin kodin ja koulun yhteistyöpäivistä, vanhempainilloista, harrastusten perheilloista ym. ym. Joten lyhyesti voisi sanoa, että kädet ovat täynnä puuhaa. Oma yksin viettetty aika on kortilla, ja siksi tämä kirjoittaminen on jäänyt arjen pyörteissä. 


Huomaan kaipaavani tätä. Nautin kirjoittamisesta. Kirjoitan kyllä itselleni joskus, ainakin yön pimeinä tunteina, mutta julkaisuun asti ne eivät ole ehtineet. Ehkäpä jonain päivänä. Nyt on näin. Tämä onkin ehkä elämän(i) suurista opeista, hyväksyä tämä hetki ja elämä sellaisena kuin se milläkin hetkellä on. Joskus joutuu jättämään jotain taakseen, jotta jotain uutta pääsee syntymään tilalle. Joskus on osattava päästää irti sellaisesta mikä ei enää palvele ja toimi tässä hetkessä. Joskus täytyy antaa aikaa jollekin enemmän, jotta saa tietyn asian kukoistamaan. Koskaan ei tarvitse ehtiä ja jaksaa kaikkea. Koskaan ei tarvitse selviytyä yksin. Koskaan ei voi sanoa ei koskaan, sillä elämä muuttuu. Elämä tarjoaa meille ihmeitä, joka päivä, kun olemme niille valmiita avautumaan, ja olemme tarpeeksi läsnä tässä hetkessä. Ainahan mieli koettaa karata vellomaan menneisiin tai luo kuvia tulevaisuudesta, kuitenkin tämä hetki elämässämme on ainoa olemassa oleva hetki. Tämä hetki tänään on tätä elämää. Ja minun elämäni on nyt tällaista. Joudun priorisoimaan tekemisiäni, joudun jostain luopumaan, mutta tilalle saan myös uutta.
 
 
 
Saan tilalle, huikeaa tunnetta, minä osaan ja pystyn. Meillä on mukavaa! Olen selviytynyt monista pienistä minulle uusista asioista, kuten poikien pyörien kumien vaihtamisista, itse. Olen oppinut pyytämään apua, niihin mistä en itse selviydy ja saanut huomata kuinka ympärilläni on välittäviä ihania ihmisiä. Minulla on ollut aikaa ihmetellä ja ihastella kaunista syksyä lasteni kanssa. Minulla on ollut mahdollisuus tavata ystäviä ja nauraa ja iloita heidän kanssaan. Minulla on ollut aikaa pyyhkiä lastemme ikävän kyyneleitä ja laittaa laastaria kipeisiin polviin. Minulla on kaikki hyvin.
 
Ihminen onkin hieno kokonaisuus, kun antaa itselleen luvan olla sellainen kuin on. Kun väsyttää on levättävä. Kun tekee mieli liikkua on liikuttava. Kun tekee mieli tavata ystäviä on järjestettävä aikaa heille. Ihminen pystyy ja selviytyy mitä ihmeellisimmistä asioista, säilyttämällä yhteyden omaan sisäiseen voimaan ja ohjaukseen. Kun on sinut itsensä kanssa, on kaikki elämässä helpompaa. Omia kätkettyjä tunteita ei kannatakaan milloinkaan missään tilanteessa padota, sillä ne kuormittavat arkea. Ne saavat ihmisen vellomaan menneisyydessä ja ne raastavat olemassaolollaan lähes kaiken aikaa, vaikka sitä ei joka hetki tuntisikaan tai tunnistaisi. Olemalla oma itsensä ja hyväksymällä itsensä kaikkine puolineen, on elämä joka hetki helpompaa. Ainakin sen jälkeen, kun tuon työn on tehnyt. 
 

 
 
En tiedä mikä tämän blogin kohtalo on. En osaa ennustaa. Sen tiedän, että rakastan kirjoittamista ja ihmisenä olemisen ja elämisen taidon pohdiskeluja. Voi olla, että tekstiä syntyy ja aikaa tälle järjestyy, mutta mikäli ei, en ota siitä paineita. Kirjoitan, kun sen aika on.
 
Toivon sinulle íhanaa, valoisaa syksyä! Toivon sinulle pieniä ihmeitä matkallesi. Toivon sinun huomaavan olevan perillä joka hetki, sillä elämänmatka on matka, jossa ihminen on perillä joka hetki ja ei koskaan, matka jatkuu aina vain.  
 
 
Halauksin, Elina ♥