Etusivu

maanantai 24. elokuuta 2015

Entä, mistä sinä olet kiitollinen?


 
Kiitollisuus. Se on aihe, johon olen viime päivinä lisännyt panoksiani. Luin alkuvuodesta Taikavoima kirjan kiitollisuuden voimasta, ja tuolloin elämä tuntuikin suorastaan soljuvan eteenpäin. Tuolloin harjoitinkin kiitollisuutta. Nyt olen kuitenkin ollut havaitsevinani tuon ihanan virran hidastuvan. Välillä on ollut aikoja jolloin kaikki sujuu kuin rasvattu. Kesä toi oman ihanan soljuvan erilaisen virran arkeen, ainakin aika ajoin. Kuitenkin nyt minusta tuntuu, ettei arkeni joka päivä solju vaivattomasti eteenpäin. Tietenkin vastaan tulee aina päiviä, jolloin elämä ei ole ihanaa ruusuilla tanssimista, ei läheskään joka päivä, en sitä odotakaan. Tämähän on elämää. Haasteita satelee. Vastoinkäymisiä tulee.  Ne ovat vain niitä missä meitä jokaista haastetaan enemmän. Mistä voimme oppia lisää itsestämme.  Missä voimme nähdä omat rajamme ja omat mahdollisuutemme. Mistä saamme ammennettua ainakin elämänkokemusta.
 
Kuitenkin. Uskon. Kiitollinen mieli voi paremmin. Arjen pyörteissä vain helposti alkaa pitämään asioita itsestäänselvyytenä. Kun asiat ovat itsestäänselvyyksiä, niitä ei osaa arvostaa. Niiden arvon huomaakin usein vasta ne menetettyä. Jo pelkästään katto päänpäällä, puhdas juokseva vesi hanasta, suihku, oma jääkaappi,  ovat aiheita kiitollisuuteen, varsin usein vain täysin itsestäänselvyyksiä.
 
Olemalla kiitollinen joka päivä ja niistä pienistäkin itsestäänselvyyksistä tuntuu oma olo paremmalle. Tiedän tämän kokemuksesta. Tätä haen siis uudelleen. Muistamalla kiittää. Tuntemalla kiitollisuutta arkeni asioista. Koska negatiivisuus tai ärtymys ei mahdu samaan kiitollisuuden kanssa, ei elämä voi kuin muuttua positiivisemmaksi, ja vain muistamalla olla kiitollinen. Tähän siis tähtään. Sitä paitsi, aina on aihetta olla kiitollinen.

  
Tänään olen kiitollinen mm. siitä, että...
...sain nukkua katkeamattomat yöunet.
...sain tarjota lapsilleni aamupalan ja olla kotona toivottamassa heille mukavaa koulupäivää.
...sain nauttia koululaisten lähdettyä hitaan aamiaisen kaksivuotiaan kanssa.
...sain uusia vyöhyketerapia-asiakkaita.
...jääkaapissani on valmista ruokaa tälle päivälle.
...olen terve.
...hanastani tulee puhdasta vettä.
...minulla on ihania ystäviä.
...aurinkoa jatkaa paistamista tänäänkin!!

 
Mistä sinä tunnet tänään kiitollisuutta?
 
Iloa viikkoosi!
 

 

lauantai 15. elokuuta 2015

Viikko ilman somea...

 
 

... alkaa minulla tänään. En ole kovin aktiivinen somessa. En päivitä blogiani kuin keskimäärin kerran tai kaksi viikossa. En ole bittinikkari, enkä useinkaan puhu samaa kieltä teknisten laitteiden kanssa. Silti minulla kuluu paljon aikaa iltaisin lasteni mentyä nukkumaan netissä. Päivän aikana tulee puhelimesta liian helposti tarkastettua sähköpostit. En koskaan käytä nettiä syödessäni, enkä koskaan mene vastaamaan edes puheluun jos luen lapsilleni iltasatua. Silti huomaan tilanteita - joskus, ei usein, mutta silti liian usein, sillä asian huomaan ja se vaivaa minua - vastaavani lapsilleni heidän kysymyksiinsä niin, että minulla on puhelin kädessäni. Liian usein tulee tarkastettua jotain netistä, vaikka todellisuudessa ei olisi välttämättä tarve. Usein ajattelen nopeasti vain vilkaisevani facebookin päivitykset, ja huomaankin aikaa kuluneen paljon enemmän kuin ajattelin. Liian usein olen luuri kädessä puhumatta siihen.
 
Nyt siis aion olla viikon täysin ilman somea, niinkin ihana, tärkeä ja hyvä yhteydenpidon väline se tänä päivänä onkaan. En ole lainkaan sitä mieltä ettei sosiaalista mediaa pitäisi olla. Somen ansiosta tiedän pystyväni pitämään yhteyttä niihinkin ihmisiin, joihin varmasti muuttojen ja muiden elämäntilanteiden takia välit olisivat jääneet. Olen löytänyt lapsuudenaikaisia ystäviäni somen avulla, joihin en ollut ollut vuosiin yhteyksissä. Kuitenkin uskon, että joskus on tilanteita joilloin täytyy osata vetää raja. Tunnen ja tiedän nuoria, ja kyllä aikuisiakin, jotka ovat käytännössä lähes kaiken aikansa somen maailmassa. On upeaa, että ihmisellä on yhteisöjä, näitä tarvitaan, ehkä joskus on vain syytä keskittyä läsnäoleviin ihmissuhteisiin ja reaalielämään ja olla ja elää niissä, ilman ylimääräistä piippausta taskusta. Toki tiedän, että yksinäisille ja heille joiden on vaikea luoda ystävyyssuhteita reaalielämässä sosiaalinen media voi olla todellinen pelastus. Mutta minä tarvitsen tai koen nyt tarvetta kokeilla viikkoa ilman somea. Arki on perheessämme alkanut, koululaiset palanneet kouluun ja tahdon olla paikalla, joka solulla.

Läsnäolo arjessa vaatiikin keskittymistä yhteen asiaan kerrallaan ja nyt aion keskittyä viikon elämääni, arkeeni, siihen mitä siinä milläkin hetkellä on, ilman luuria kädessäni. Koen ja näen sen suorana lähetyksenä, en toisella korvalla tai toisella jalalla, vaan täysillä, tässä ja nyt hetkessä. Kokeilen mitä minulle tapahtuu vain tässä reaalielämässä.
 
 
 
 

maanantai 10. elokuuta 2015

Kaunis kuin kukka


 
 
Istuin tässä taannoin terassillamme. Tänä kesänä on ollut koleaa ja sateista, jos ei ota lukuun viime päiviä. Ihanaa aurinkoa ja lämpöä. Suomen suvi.  Istuin kuitenkin terassillamme yhtenä niistä monista sadepäivistä. Käärin sormeni teekuppini ympärille.  Katseeni osui kerta toisensa jälkeen kesäkukkiini, jotka eivät tänä kesänä ole kärsineet veden puutteesta, päinvastoin. Rakastan kukkien loistoa, mutta en ole mikään viherpiiperö. Unohdan välillä rakkaudella hankkimani kukkani ilman hoitoa. Tänä kesänä jotkut kukkani ovat joutuneet sateen piiskaamaksi ja tuulen riepoteltavaksi. Siitä huolimatta etten ole hortonomi, nautin kuitenkin kasveista, luonnosta ja kukkien väriloistosta. Ihailen ihmisiä joiden pihat ja kukat loistavat.
 
Tuossa terassilla istuessani katselen kukkiani. Siitä huolimatta, että ne ovat joutuneet sateen runtelemiksi ja saaneet ehkä liian vähän auringon suomaa lämpöä, ne tarkemmin katsoen loistavat. Kyllä niissä ruskeita lehtiä on. Kyllä, osa kukista on nuupahtaneita, mutta silti. Kun tarkemmin alkaa ajatella, kukka on kaunis kaikissa sen vaiheissa. Kun se alkaa mullan alta keväällä työntää itseään sen hento vihreys lumoaa. Kimppu nupuillaan olevia tulppaaneja on kaunis, vaikka yksikään kukka ei olisi vielä auennut. Terälehtensä aukaissut kukka, olipa se mikä tahansa on kaunis ja vielä siinä vaiheessa kun siitä poimii nuukahtaneen kukan pois, se useimmiten säilyttää vihreytyensä. Kukka on aina kaunis, se on aina valmis.



Näinhän me ihmisetkin olemme. Aina kauniita ja valmiita siinä hetkessä ja niillä resursseilla mitä meillä on. Kovin usein koetamme vain kiirehtiä ja tähdätä johonkin tulevaan. Tulla joksikin tai olla jotakin tai saavuttaa jotain, jonka ansiosta vasta koemme itsemme joksikin. Tärkeämmäksi, arvostetummaksi, kauniimmaksi, suositummaksi, laihemmaksi, menestyksekkäämmäksi, rikkaammaksi, rakastetummaksi… mitä milloinkin. Kuitenkin mehän olemme jotakin koko ajan. Ei kukkakaan voisi aukaista nuppuaan heti. Se tarvitsee ajan kehittyäkseen. Jos kukan pakottaisi avautumaan nopeammin se repeytyisi. Meille ihmisille on kuitenkin suotu tämä mahdollisuus, me voimme pakottaa itseämme ja kovin usein näin teemmekin. Saatamme vetää itsemme äärirajoille tavoitellaksemme jotakin. Saatamme olla hukassa etsiessämme sitä minkä luulemme olevan ratkaisu elämämme kysymyksiin. Saatamme käyttää tuhottoman paljon aikaa pohtiaksemme mitä pitäisi tehdä tai mihin suuntautua. Saatamme kokeilla ja testailla erilaisia dieettejä, kampauksia ja vaihtaa tyyliä toiveissa löytää se mikä aukaisisi oman nupun täyteen loistoonsa. Kuitenkin tällä pakottamisella, riuhtomisella, kiirehtimisellä tai jatkuvalla pohtimisella revimme vain itseämme. Luulemme tarvitsevamme jotakin ollaksemme jotain parempaa. Emme aina näe sitä kauneutta mikä meissä jo on sillä hetkellä sen kokoisina ja sen näköisinä kuin olemme, niillä taidoilla ja tiedoilla joita olemme siihen hetkeen mennessä ehtineet kartuttaa. Jokainen meistä on sitä mitä on tässä ja nyt hetkessä. Ja jokainen voi olla sitä mitä on päättämällä ja kääntämällä katseen sisimpäänsä repimättä ja riuhtomatta itseään. Vaikka päällä olisi millaisia myrksypilviä ja tuuli meinaisi kaataa kokonaan kumoon, voi silti itsensä nähdä arvokkaana ja tärkeänä, hyväksyttynä ja rakastettuna. Ei tämä aina helppoa ole. Eikä ole helppoa lakata tähtäämästä vain lopputulokseen. Kuitenkin se kannattaa. Ainakin uskon niin.

On tärkeää, että ihmisellä on päämääriä ja tavoitteita. On tärkeää tähdätä omia unelmiaan kohtia ja rikkoa omia rajojaan kokeilemalla uutta. Kuitenkin nämä vain oman hyväksytyksi tulemisen tunteen kustannuksella eivät tuota toivottua lopputulosta. Hyväksymällä sen, että kasvu ja muutos vievät aikaa. Hyväksymällä sen, että matka on tärkeämpi kuin päämäärä, voi vasta saavuttaa pysyviä muutoksia ja tuloksia. Itsensä on nähtävä kauniina kuin kukka, silloinkin kuin ei vielä kuki täydessä loistossa.



Ihmissydän taitaakin olla melko hidas puhkeamaan kukkaan. Kuitenkin sen nuppu voi olla jo todella kaunis, jos sitä ei vertaa virheettömään ihannetyyppiin, siihen jollaiseksi haluaisi tulla. Tämä onkin yksi karvaimmista lääkkeistä, joita joudumme nielemään joksikin tulemisen tuskassamme. Meidän on ymmärrettävä, että olimmepa missä kohtaa polkuamme ja kasvuamme tahansa, omine puutteinemme ja epäkohtinemme, me olemme siinä, niillä resursseilla joita meillä itse kullakin on. Kauniina kuin kukka.
 





sunnuntai 2. elokuuta 2015

Miten sinä huollat itseäsi?


 
Sain olla yksin. Yksin kotona. Vain minä ja lähes kaksi vuorokautta vain itseni kanssa. Teki hyvää. Antoi voimaa. Sain ajatella ajatukseni loppuun. Sain keskeytymättä tehdä sitä mitä halusin. Sain lepoa. Sain rauhaa ympärilleni.
 
Mitä minä sitten tein? Nukuin aamulla siihen asti kun nukutti. Keitin itselleni teetä, istuuduin lempituoliini ja olin hiljaa, otin käteeni ensimmäisenä sattuneen kirjan ja luin. Tunsin aamun pehmeyden kaikkialla. Söin kun minua nälätti ja sitä mitä minun teki mieli.  Kävelin koiramme kanssa luonnossa, puhuin pitkän puhelun ystäväni kanssa, sisustin tulevaa hoitohuonettani (teen vyöhyketerapiahoitoja), meditoin ja kirjoitin. Kyllä tähän aikaan kuului hieman asioidenkin hoitamista ja tein nopea siivouksen, en sillä että olisin nauttinut suuremmin siivoamisesta, vaan siksi että nautin puhtaudesta ja jonkinlaisesta järjestyksestä, missä kaikki tavarat eivät ole täysin levällään. Ja kaikki tuon kahden vuorokauden ajan oli vain minun jäljiltäni. Ihanaa arkeni luksusta. Minä voimaannun hiljaisuudessa.
 
Pidän itsestäni huolta myös nukkumalla riittävästi (toki kolmen lapsen perheessä, en aina saa nukkua siihen asti kun minun tarvitsisi tai yöunet katkeavat syystä tai toisesta), syön itselleni sopivasti ja terveellisesti, liikun ja urheilen. Käyn itse säännöllisesti  vyöhyketerapiahoidoissa ja välillä muissakin hoidoissa mikä milloinkin hyvälle tuntuu. Ystävien ihana seura tekee myös hyvää niin mielelle kuin sielulle.
 
Kuitenkin vain tuossa hiljaisuudessa ja yksin vietetyssä ajassa on jotain taianomaista, minulle. Joskus aiemmin oman yksinvietetyn ajan tarve ei tuntunut olevan minulla niin suuri kuin nykyään. Toki meillä on vuosien aikana väkikin lisääntynyt, ja lasten kasvaessa myös heidän kaveripiirinsä laajentunut meillekin asti. Hiljaisessa, rauhallisessa yksin vietetyssä ajassa minä olen vain minua varten, silloin minun ei tarvitse huolehtia kenestäkään tai mistään muusta. Sieluni saa äänensä paremmin kuuluville. Uskon, että me jokainen tarvitsemme tällaista aikaa. Aikaa, jossa saa vain olla huolehtimatta, murehtimatta, valmistautumatta tai kiirehtimättä mistään ja mihinkään. Aikaa jolloin saa vain olla. Olemalla saamme kohdata oman syvyytemme ja voimamme. Näiden avulla voimme tuoda omat aarteemme ja lahjamme myös muiden iloksi ja hyödyksi.

 
 
 
Mikäli emme saa aikaa, jossa todella voimaannumme, saatamme hiljalleen huomaamatta tukehtua ja hukkua siihen kaikkeen mitä ympärillämme on. Ilman lepoa voi tuntua kuin maailma olisi ilkeämpi, pienempi ja täynnä huolia, murheita ja taakkoja, joita aina vain tulee lisää ennen kuin entistä on ehtinyt edes hoitaa alta pois. Voimaantuessa kaikki se mikä on kiristynyt laajenee. Kaikki ne solmut, jotka ovat hiertyneet tiukasti kiinni vähitellen aukeavat.  Jokaiseen pulmien ja huolien yksityiskohtiin ei enää tarvitse kiinnittää huomiota. Elämä helpottaa. Elämä ei ole vain kömpelöä räpyttelyä aamusta iltaan. Elämään palaa kaikki sateenkaaren värit. Itsensä voimaannuttaminen onkin kallisarvoista.
 
Oletko koskaan ajatellutkaan kuinka usein huollatat autosi, miten paljon talosi tai kotisi vaatii huoltoa tai entä lapsesi? Nehän ne vasta tarvitsevatkin. Mutta entä sinä itse? Millä tavoin ja miten usein sinä huollat itseäsi? Miten kehosi kertoo sinulle tämän? Kovin usein hoidammekin ja huollamme kaikkea muuta enemmän kuin omaa itseämme. Kuitenkin voimme antaa muille ja säteillä hyvää oloa ympärillemme, vasta kun olemme saaneet sitä itsellemme.

Joskus voi löytää siivetkin itselleen, vain kurkistamalla sisimpäänsä ja olemalla hetken hiljaisuudessa. Jokaisen onkin tarpeen pitää itsestään huolta ja huoltaa itseään säännöllisin väliajoin. Voi nousta yllättävänkin korkealle vain olemalla. Itselleen on suotava tilaa ja aikaa. Olemme kaikki kallisarvoisia. Jokainen.
 
 Voimaannuttavaa  ja ihanaa elokuuta sinulle!