Etusivu

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Liebster Award - haaste

 

Sain Taikasaappaat blogin Heliltä haasteen. Liebster Award - haasteen avulla pyritään saamaan näkyvyyttä blogeille, joilla on alle 1000 lukijaa. Ideana on vastata yhteentoista annettuun kysymykseen sekä keksiä itse 11 kysymystä seuraaville haastettaville. Lopuksi haaste laitetaan eteenpäin yhdelletoista bloggaajalle.
 


1. Mikä on parasta bloggaamisessa?
Kirjoittaminen. Kirjoitan koska nautin. 
Yleensä monet asiat selkiytyvät päässäni nähdessäni ne kirjoitettuna edessäni. Koska olen itse aikoinani saanut paljon jeesiä muiden teksteistä etsiessäni itseäni ja tutustuessani omaan itseeni minuna, olen todella onnellinen ja iloinen jos joku muukin saa nyt minun ajatuksistani ja pohdinnoistani jotain ajateltavaa omaa elämäänsä kohtaan, kannustusta, iloa, tukea, ihan mitä vain. Siksi kirjoitan ja se on parasta! Ja tietenkin kommentit ja viestit, että joku teksti on koskettanut tavalla tai toisella jotakin on parasta palautetta.


 

 2. Miten bloggaaminen vaikuttaa arkeesi?
Kirjoitan yleensä perheeni nukkuessa. Eli hyvin aikaiseen aamulla tai illalla. Joten en voi sanoa bloggaamisen vaikuttavan kovinkaan arkeeni. Toki iltaisin olen välillä joutunut asettamaan itselleni rajoja, etten jää kovin lukemaan muiden blogeja, sillä tässä vierähtää huomaamatta paljonkin aikaa.
 

 3. Millaisia blogeja luet itse mieluiten?
Aika laidasta laitaan. Kuitenkin ehkä mieluiten blogeja, joiden kirjoittajasta tai teksteistä huokuu elämänilo silmäkulmassa, ihmisenä kasvamisen ihanuus ja raadollisuus, ihan tavallinen elämä.   

 4. Mistä saat ideasi blogisi postauksiin? 
Omasta elämästäni, ihmisistä ympärilläni, tästä maailmasta, milloin mistäkin mitä sisältäni ja ajatuksistani kumpuaa. Joskus olen vain istunut tähän koneen ääreen vailla ajatuksen ajatusta ja postaus on ollut pian valmis. Tänä keväänä olen ollut melko työllistetty oman elämäni suhteen, joten ajatuksia postauksiin on ollut vaikka muille jakaa! Voimia vain ei ole riittänyt näitä iltaisin kirjoitella ja aamuisinkin olen tarvinnut aikaa kehoni ja sieluni herättelyyn, mutta kirjoittamisenkin aika vielä tulee, odottakaahan vain, postauksia voi alkaa sadella kyllästymiseen asti.  
 

 5. Millaista elämänvaihetta elit kymmenen vuotta sitten?
Oi... Olimme menneet mieheni kanssa naimisiin alkuvuodesta ja pian häiden jälkeen sain tietää odottavani esikoistamme syntyväksi loppusyksystä. Olin raskaana ja jännitin saisinko silloisesta työpaikastani syksyllä auki tulevan vakituisen toimen. Sain. Olin todella iloinen ja onnellinen, se tuntui silloin lottovoitolle. Teimme häämatkan Santoriinille. Remontoimme silloista kotiamme itsemme näköiseksi. Valmistauduimme vauvan tuloon. Ihanaa arkea oli silloinkin!
 

 6. Missä haluaisit nähdä itsesi viiden vuoden päästä?

 Teen työtä, jota rakastan, josta innostun, josta saan voimaa ja iloa ja jonka kautta saan auttaa muita. Saan sanella itse omat työaikani. Lapseni ovat jo...hui miten isoja, minulla on aikaa enemmän itselleni, joogaan, urheilen, kirjoitan, luen, matkustan. Olen elinvoimainen. Elän silloinkin ihanaa arkea pelkäämättä haasteita! 

 
 

 7. Mikä on paras muistosi lapsuudestasi?
Kesät  maalla mummolassani!
Leivoin mummoni kanssa ruisleipää, se oli vaikeaa. Muistan ihailleeni kuinka mummoni jaksoi vaivata taikinaa valtavassa saavissa suurella puisella karahkalla (en tiedä nimeä) ja sitten pyöritteli näppärästi pyöreitä leipiä. Minä osallistuin aina jauhojen lisäämiseen ja sain tehdä oman leivän. Mukavaa oli myös nukkua serkkujen kanssa vierivieressä patjoilla lattioilla ja supatella niitä näitä.  
 

8. Mitkä ovat parhaat keinosi poistaa stressiä?
Pysähtyä. Meditoida. Hengittää. Hiljentää mieli.
Saatan kiireessä ja monien asioiden kasautuessa todeta itselleni riittävän monta kertaa "peruna kerrallaan". Eli yksi asia kerrallaan, koetan keskittyä siihen mitä teen, enkä vaellella niissä monissa muissa tekemättömissä töissä. Läsnäolemisen tilassa kiire katoaa.
Stressiä pyrin ehkäisemään muun muassa nukkumalla riittävästi, liikkumalla säännöllisesti, syömällä hyvin, eli pitämällä perusasioista huolta.


 9. Mitkä ovat vahvuutesi?

Positiivisuus. Näen vaikeuksienkin takana piileevään kasvun voimaan. Elämänkoulun koluaminen. En säikähdä kovin pienestä. Osaan (useimmiten) elää tässä hetkessä. Keskeneräisyyden sietäminen. Ilo. Energisyys. Käsillä tekeminen. Empaattisuus.


 10. Millaisia kirjoja luet mieluiten?

Elämäntaito- kirjoja. Ajatuksia ja ajatelmia elämästä, ihmisyydestä. Toisaalta tykkään etenkin kesäisin lukea täysin mitään ajattelematonta kaunokirjallisuutta.
Ja hei, tykkään lukea myös lasten kirjoja. Luen joka ilta vielä 7- ja 9- vuotialle pojillemmekin sadun. Risto Räppääjät ovat hauskoja. Ja 2- vuotias tyttäremmekin on jo innokas satujen kuuntelija.


 11. Mikä on paras asia elämässäsi juuri nyt?

Ihana perheeni. Hyvä terveys. Onnellisuuden tunne.
Ja juuri tällä minuutilla... lintujen laulu, joka kantautuu avoimesta ikkunasta, raikas keväinen tuulahdus ja kiitollisuus omasta toimivasta tietokoneesta ja omasta  hiljaisesta aamuhetkestä! Tuli monta... en osannut sanoa vain yhtä parasta.
 


Minun 11 kysymystäni ovat:

1. Miksi bloggaat?
2. Millaisia blogeja luet?
3. Millaisia kirjoja luet?
4. Mitä odotat tai toivot elämän tuovan sinulle?
5. Mikä on paras asia mitä sinulle on tapahtunut?
6. Mikä oli haaveammattisi lapsena ja mikä sinusta tuli?
7. Kallein aarteesi?
8. Millä tavoin pidät itsestäsi huolta?
9. Kaunein muistosi lapsuudestasi?
10. Mitä toivot tulevalta kesältä?
11. Mitä teet ensimmäisenä aamulla?

Minä haastan mukaan:

Aina lähelläni
Onnenkissa
Kerron sulle tarinan elämästä
Mielen maisemia
Terveisiä elämästä
Tavoitteena hyvä elämä

Toki haasteen saa napata mukaansa kaikki, jotka tuntevat kutsua vastata kysymyksiini.

Iloa kaikille!

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Voi ei!!


Voi ei, ei, ei, ei, ei, ja EIIIII!!!!!! Ja kyllä. Pakko myöntää. Kyllä. Tämä tapahtui minulle. Nyt tässä ja näin. En voi muuta kuin hyväksyä.  
 
Kirjoitin ja kirjoitin. Ihanaa postausta (ainakin omasta mielestäni). Pohdin itseäni, tätä kevättä, koko tätä vuotta ja tulevaa kesää. Sitä mikä minä olen, miksi haluan tulla, millaista elämämme on nyt. Mitä on, kun mieheni toteuttaa haavettaan, mitä se vaatia muilta, mitä se vaatii minulta ja mitä minä tunnen. Ja sitten!! Kone ilmoittaa jotakin... ohitan ilmoituksen. Ilmoittaa uudelleen, mutta en edelleenkään kiinnitä siihen huomiota, sillä tekstini on pian valmis. Tahdon tehdä sen loppuun. Vielä kerran kone jotakin huomauttaa, yhä edelleenkään en sitä noteeraa ja sitten... naps. Koko kone pimenee. Kääk! ajattelen, mutta vielä on toivoa, usein teksti säilyy, vaikka sitä ei olisikaan tallentanut. Mutta ei tällä kertaa. Ei sitten missään ole tekstiä, ei kuvia, ei mitään jäljellä tuosta kirjoituksestani. Ääh, mikä hetkellinen lamaannus ja epätoivo.  


Lapseni itse kasvattama neliapila toi onnea ja iloa jo kasvaessaan, vaikka tänään minulla ei
onnea tietokoneen kanssa ollutkaan.
 
 
Olen ennenkin tapellut tämän koneen kanssa, tai no ei tämä ole ainoa. Itseasiassa aika monenkin tietokoneen. Kuten jotkut tarkat (eikä ole tarvinnut olla kovin tarkkakaan) pitkäaikaiset lukijat tietävätkin, etten ole mikään bittinikkari. Täytyy tunnustaa, että tässä tietotekniikan maailmassa, en ole kovinkaan jaksanut perehtyä näiden teknisten laitteiden sielunliikkeisiin. Olen kokenut, ettemme puhu useinkaan samaa kieltä. Ja tästä syystä, koska emme puhu samaa kieltä, löydän itseni usein umpikujasta, jossa en voi muuta kuin huutaa julki omaa avuttomuuttani. Ja kyllä, tänään olisi hetkellisesti tehnyt mieleni heittää koko kone päin seinää. Mutta ei. Kunnioitan sitä kuitenkin niin paljon, että nyt päätän opetella paremmin sen kieltä. Tahdon, että tulemme juttuun keskenämme, jotta sen ei tarvitse enää minua näin kunnolla muistuttaa olemassa olostaan ja tarpeistaan. Minun on taivuttava. Opeteltava. Pysähdyttävä. Ja kuunneltava sitä.
 
Ja minähän opin! Haasteet eivät nujerra minua!

maanantai 18. toukokuuta 2015

Mahtava maanantai?!



Älä ruostu paikoillesi!

Viime viikolla moni sai viettää ihanan ylimääräisen vapaapäivän helatorstain merkeissä. Meidänkin perheessä viime viikonloppu tuntui olevan piiiiitkä, sillä vain perjantain oli noiden vapaapäivien välissä. Ihanat vapaat.
 
Vapaiden jälkeen arki ja etenkin maanantai voi tuntua tahmealle. Maanantait tuntuvatkin olevan monien mielestä yksi viikon ikävimmistä päivistä. Ja näin lomien lähestyessä maanantai voi tuntua vielä vaikeammalle, onhan viikonlopun lisäksi odotettavana myös kesäloma.

Onko arki oikeasti raskasta? Ja jos on, mikä siitä tekee sellaisen? Voisiko elämässä tehdä joitakin valintoja, joiden puitteissa maanantait tuntuisivat mukavammilta? Kaikki eivät ole unelmaduunissa, eikä etenkään useampi lapsisessa perheessä ihan aina auta omakaan asenne, jos kaikilla muilla mättää. Taapero voi kiukutella hoitoon viedessä, koululainen ei löydä lempipaitaansa ja mies on myöhässä. Aamut viikonlopun jälkeen voivat tuntua kammottavilta. Aamut kuitenkin voi nähdä joka päivä uutena alkuna, aivan kuten maanataitkin, uuden viikon alkuna. Tästä syystä minä koetan herätä joka aamu ennen muuta perhettäni, jotta saan olla hetken yksin täydellisessä hiljaisuudessa ja ladata akkuni uuteen päivään. Vaikka takana olisi kuinka ikävä päivä, silti uuden aamun voi aloittaa uudella fiiliksellä.
 
Jokaisen päivän ei tarvitse olla juhlaa, eikä voi ollakaan, mutta elämää se on siitä huolimatta. Jos tämä maanantai ei tuntunut hyvälle - mieti voisitko tehdä jotain - edes pientä millä muuttaa fiilistä. Kyllä elämästä kuuluu nauttia! Ei elämää ole tarkoitettu elettäväksi puoliteholla ja olemaan jokaisen päivän päätteeksi lopen uupunut. Ei ole tarkoitus raataa viitenä päivänä viikossa, jotta voi viikonloppuna kokea muutaman ohikiitävän onnenhetken. Ei ole tarkoitus aina vain odottaa vapaata, lomaa tai jotain muuta mikä on jossain tulevaisuudessa.
 

Elämäntarkoitus on kokea iloa, intoa ja rakkautta joka päivä! Maanantaisinkin!  

torstai 14. toukokuuta 2015

Sinä hetkenä...


Sinä hetkenä ei aina ymmärrä. Sinä hetkenä ei aina osaa. Sinä hetkenä kaikki vilahtaa niin nopeasti ohi. Myöhemmin on helpompi miettiä mitä olisi voinut tehdä tai sanoa toisin. Myöhemmin ymmärtää miksi mikäkin asia meni niin kuin meni.
 
Kuitenkin tuo hetki tai tilanne toistuu tavalla tai toisella. Huomaamme sitä tai emme. Se tulee uudelleen ja uudelleen niin kauan kuin ymmärrämme mitä meidän  tulee siitä oppia. Usein nuo tilanteet toistuvat myös hyvin ennalta-arvaamattomasti, joten niihin varautuminen ei aina onnistu. Joskus sitä hakkaakin päätänsä seinään aina vain uudelleen ja uudelleen saman asian parissa ennen kuin viimein alkaa tajuta, mitä voisi tehdä toisin. Viisautta olisikin osata pysähtyä, antaa olla ja hellittää ja nähdä tilanne sellaisena kuin se on ja miettiä mitä siitä voi oppia.


 
 
Tällaisen oivalluksen minä vihdoin tajusin. Tai no, jo jonkin aikaa sitten tämän ymmärsin, mutta nyt viimein alan huomata tämän myös arjessani. Olen siis jotain osannut toteuttaa käytännössäkin. Olen viimeinkin tajunnut ettei pään hakkaaminen seinään kannata, vaikka joskus olen tätäkin varmasti tarvinnut, ainakin oppiakseni tämän. On hienoa huomata omassa arjessa seikat, jotka ovat pitkän aikaa toistuneet tavalla tai toisella ja saaden aina lähes samanlaisen reaktion itsessä kuin myös toisissa aikaiseksi. Mutta pysähtymällä, muita syyttelemättä, itsestä oppimalla tilanne alkaakin näyttääkin erilaiselta. Samaan asiaan voi reagoida täysin erilailla. Tämä puolestaan synnyttää reaktion myös vastapelureissa. Huikeaa etten sanoisi! Aina sitä oppii uutta ja aina sitä kehittyy.

Joskus mietin, milloin tämä omana itsenä kasvaminen loppuu, koska sitä on oikein on valmis. Tuntui etten aina jaksa miettiä mitä minä nyt tunnen, koen, ja kuinka reagoin mihinkin ja miksi. Nyt ymmärrän. Koko elämä on muutosta, niin ulkoisesti kuin sisäisestikin, mikäli tahtoo todella elää tämän elämän. Elämään kuuluvat myös haasteet ja vaikeudet. Aina voimme kuitenkin oppia näkemään tilanteet uudesta näkökulmasta ja ehkäpä ne vaikeudet ovatkin juuri siksi että niistä opimme ja kasvamme eniten.

Heittäytymällä elämän virtaan, olemalla läsnä joka hetki, saa kokea tämän elämän, kaiken sen mitä se pitää sisällään. Niin ilot kuin surut, huolet ja huolettomuuden, onnen ja rakkauden. Ei kannata ohittaa näitä hetkiä. Jokaisessa meissä on voima muuttaa tilanteet omaksi edukseen. Tiedän, tämä vaatii joskus paljon. On pystyttävä sitoutumaan omaan kasvuun. On pysyttävä pysähtymään. On kohdattava itsensä silmästä silmään, kaikkine tunteineen ja ominaisuuksineen. Älä kuitenkaan koskaan epäröi, sinä pystyt siihen. Aivan kuten minäkin, joskus kantapään kautta on pitänyt asioita oppia, joskus olen mennyt persus edellä puuhun. Näin on kuitenkin kuulunut mennä, jotta nyt ymmärrän mitä minun kuuluu tässä elämässä tehdä, mikä on minun polkuni. Tämän ansiosta nyt ymmärrän kuunnella itseäni, mitä minä tarvitsen ja haluan. Tämän ansioista osaan tehdä oivalluksia ja nähdä elämäni muuttuvan.
 
Mukavia oivalluksia ja torstain jatkoja kaikille!
 

maanantai 11. toukokuuta 2015

Hyvä viikko!

 
Mahtavaa maanantaita ja uutta viikkoa!

Tästä tulee hyvä viikko, näin olen päättänyt! Ihan pelkän ajatuksen varaan en kuitenkaan uskalla tätä jättää, vaan aion panostaa yksinkertaisiin asioihin. Niihin, jotka tuovat minulle hyvää mieltä ja oloa.
 
Tämä kevään mukanaan tuoma valo, vihreys, kukkivat kukat ovat vihdoin  huumanneet minut täysin. Energiaa tuntuu riittävän. Viime viikolla tyhjensin kotiamme kaikesta aikansaeläneestä ja turhasta. Tuuletin kotimme ja ihana uusi energia pääsi puhaltamaan koko kotiimme. Ihanaa! Vieläkin on paljon mistä voi luopua ja mitä en ehtinyt käydä läpi, mutta niidenkin aika tulee vielä. Eilen sain hemmottelua, ihania halauksia, pienten käsien rutistuksia ja vaivalla tehtyjä pieniä, lasten omia muistamisia. Parhautta. On hienoa olla äiti ja olen todella kiitollinen, että olen saanut kolme ihanaa lahjaa elämältä. Jotta tämä viime viikon hyvä oloni ja mieleni tulee jatkumaan, panostan nyt siis tämän viikon itseeni.  


 
 
Panostan puhtaaseen, värikkääseen ja energiarikkaaseen hyvään ruokaan.
 
Käyn lenkillä luonnossa. Kuuntelen lintujen laulua.
 
Illat aion viettää ilman tietokonetta tai nettiä.
Olen tuon ajan yhdessä mieheni kanssa, katson ennalta valittua elokuvaa tai luen.
 
Annan itselleni anteeksi jos erehdyn tai epäonnistun.
Minun ei tarvitse olla täydellinen, riitän tällaisena kuin olen.
 
Olen itselleni pehmeä, hellin itseäni joka päivä edes pienesti sillä tavoin mikä minäkin hetkenä tuntuu hyvälle. Luen kirjaa. Pötköttelen sohvalla. Meditoin. Tai olen yksin tai yhdessä perheeni kanssa. 
 
Hemmottelen itseäni myös vyöhyketerapialla ja käyn kampaajalla tai kasvohoidossa.
 
 
Voiko ihminen tehdä itselleen parempaa kuin pitää itsestään huolta ja olla itselleen itsensä paras ystävä...  ❤
 
 
 
 

tiistai 5. toukokuuta 2015

Kohti omaa unelmaa!

 
Uskotko, että toteutumattomat unelmat olisivat osa syntymätöntä minuutta? Minä olen alkanut uskoa näin.
 
Moni varmaan tunnistaa kutkuttavan kipinän sisällään tai haikean onnen tunteen, kun ajattelee jotain tosi isoa unelmaansa. Se voi tuntua niin suureltakin, että samalla se tuntuu täysin mahdottomalta. Se voi olla täysin jotain muuta mitä elämä tällä hetkellä pitää sisällään ja siksi myös hyvin kaukaiselta ja pelottavaltakin. Pelottavalta siksi, että sen toteuttaminen saattaa merkitä hyppyä pois tutuilta ja turvallisilta vesiltä.
 
Jotta unelmat ja syvimmät salaisimmat haaveemme voisivat kuitenkin toteutua niihin täytyy uskoa. Täytyy uskoa ja luottaa, että ne toteutuvat. Niihin täytyy suhtautua vakavasti, sillä vasta kun otamme ne vakavasti alamme tehdä elämässämme valintoja, jotka suuntaavat meitä kohti noita unelmia. Täytyy kuunnella omia lahjojaan ja tarpeitaan, sillä ne myös muovaavat meidän valintojamme. Näiden perusteella ihminen alkaa hiljalleen syntyä todelliseen minuuteen, ei siihen mitä muut ehkä ovat toivoneet, halunneet tai kuvitelleet, vaan siihen mikä itse todellisuudessa on. Tämä voi kuitenkin herättää muissa epäilyksiä. Etenkin niissä, jotka itse ovat päättäneet pysyä tutussa ja turvallisessa, samanlaisina. Heitä tämä voi jopa järkyttää. Omia unelmiaan seuraava saattaakin kohdata vastarintaa, hämmennystä tai vaikkapa epäilyjä.
 
Joskus unelmat heittävät meidät myös vaarallisille vesille. Alueille, joita ei ole ennaltamääritelty. Ne voivat tuntua kuin olisi tuuliajolla, ilman ankkuria. Näin ei kuitenkaan ole. Ankkuri on meidän itsemme sisällä. Se on osa meidän jokaisen identiteettiä. Se on vain sitä minuutta, joka ei ehkä aiemmin ole päässyt vielä puhkeamaan täyteen kukkaansa. 
 
 

 

Minä ajattelin pitkään, että unelmat tietää ja tunnistaa siitä, mistä sielu iloitsee, mistä minä iloitsen. Ajattelin, että vain seuraamalla iloani ja innostustani seuraan unelmaani. Näin onkin. Ilo vie meitä kohti unelmiamme, antaa suuntaa. Ilo on kompassimme. Mutta matkalla tulee myös vastaan haasteita. Ainakin minulla on tullut ja olen myös ollut huomaavinani monilla muillakin jotka ovat itseään alkaneet enemmän kuunnella ja toteuttaa, samakaltaisia fiiliksiä. Nämä ovat niitä kohtia, joissa punnitaan unelmien vakavuus, se kuinka tosissaan ottaa omat unelmansa. Usein olisi helpompaa palata takaisin vanhaan, tuttuun ja turvalliseen kuin sukeltaa syvemmälle vesiin, joissa ei ole koskaan ollut. Eteen tulee aina tehtäviä - tuskin mitkään unelmat toteutuvat sormia napsauttamalla (no ehkä lottovoitto voi joskus osua jonkun kohdalle näin tms.) - jotka suorittamalla opimme, mutta myös kasvamme ihmisinä. Matkan varrella kasvaminen ja oppiminen ovatkin täysin luonnollinen juttu ja osa tätä elämää.
 
Tästä kaikesta siis ajattelen, että unelmat ovat osa meidän minuutta. Tärkeä osa. Toteuttaessaan unelmiaan ihminen puhkeaa täyteen kukkaansa ja omaan loistoonsa. Omaa unelmaansa toteuttava ihminen sädehtii hyvää oloa ja levittää tätä myös ympärilleenkin.

Unelmilla on siis tärkeä tehtävä meidän elämässä. Niitä kannattaa kuunnella ja seurata!

Elämästä kuuluu nauttia!