Etusivu

maanantai 18. toukokuuta 2015

Mahtava maanantai?!



Älä ruostu paikoillesi!

Viime viikolla moni sai viettää ihanan ylimääräisen vapaapäivän helatorstain merkeissä. Meidänkin perheessä viime viikonloppu tuntui olevan piiiiitkä, sillä vain perjantain oli noiden vapaapäivien välissä. Ihanat vapaat.
 
Vapaiden jälkeen arki ja etenkin maanantai voi tuntua tahmealle. Maanantait tuntuvatkin olevan monien mielestä yksi viikon ikävimmistä päivistä. Ja näin lomien lähestyessä maanantai voi tuntua vielä vaikeammalle, onhan viikonlopun lisäksi odotettavana myös kesäloma.

Onko arki oikeasti raskasta? Ja jos on, mikä siitä tekee sellaisen? Voisiko elämässä tehdä joitakin valintoja, joiden puitteissa maanantait tuntuisivat mukavammilta? Kaikki eivät ole unelmaduunissa, eikä etenkään useampi lapsisessa perheessä ihan aina auta omakaan asenne, jos kaikilla muilla mättää. Taapero voi kiukutella hoitoon viedessä, koululainen ei löydä lempipaitaansa ja mies on myöhässä. Aamut viikonlopun jälkeen voivat tuntua kammottavilta. Aamut kuitenkin voi nähdä joka päivä uutena alkuna, aivan kuten maanataitkin, uuden viikon alkuna. Tästä syystä minä koetan herätä joka aamu ennen muuta perhettäni, jotta saan olla hetken yksin täydellisessä hiljaisuudessa ja ladata akkuni uuteen päivään. Vaikka takana olisi kuinka ikävä päivä, silti uuden aamun voi aloittaa uudella fiiliksellä.
 
Jokaisen päivän ei tarvitse olla juhlaa, eikä voi ollakaan, mutta elämää se on siitä huolimatta. Jos tämä maanantai ei tuntunut hyvälle - mieti voisitko tehdä jotain - edes pientä millä muuttaa fiilistä. Kyllä elämästä kuuluu nauttia! Ei elämää ole tarkoitettu elettäväksi puoliteholla ja olemaan jokaisen päivän päätteeksi lopen uupunut. Ei ole tarkoitus raataa viitenä päivänä viikossa, jotta voi viikonloppuna kokea muutaman ohikiitävän onnenhetken. Ei ole tarkoitus aina vain odottaa vapaata, lomaa tai jotain muuta mikä on jossain tulevaisuudessa.
 

Elämäntarkoitus on kokea iloa, intoa ja rakkautta joka päivä! Maanantaisinkin!  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!