Etusivu

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Epäonnistumisilla ei ole väliä


 
Erehdyksen tekeminen ja sen korjaamatta jättäminen
– se vasta on erehdys."
 - Kungfutse - 
 
 
 
Istumme perheen kesken ruokapöydässä. Esikoisemme laskee päässä monimutkaisia murtolaskuja, jotka menevät yli minun hilseeni. Niin, matematiikka ei ole koskaan ollut vahvuuteni ja tästä syystä en yksinkertaisesti jaksa kuunnella häntä kuin toisella korvalla. 7-vuotias lapsemme tuskastuu nopeasti, kun isoveli arvuuttelee häneltä jotain laskua, eikä hänenkään laskupäänsä riitä ratkaisemaan noita arvoituksia. En puutu keskusteluun. Mutta sitten 7-vuotias toteaa "äh, en osaa, aina teen virheitä!". "Mutta rakas, virheitä tehdään jotta oppii", kannustan lastani ja kerron kuinka me jokainen olemme hyviä jossain ja kuinka hänen ei tarvitsekaan osata vielä tuollaisia laskuja. "No mitä virheitä SÄ muka oot tänään tehny?", kuulen pienen pojan kysyvän, äänessään aimo annos epäilyä ja kyynisyyttä. Onneksi päivän virhelistani olikin tänään pitkä... "piti keittää (kaikkien lastemme rakastamaa) mustikkakiisseliä, josta tulikin karvasta mustaviinimarjakiisseliä, unohdin ottaa kaikki kirjaston kirjat mukaan, kun lähdimme niitä palauttamaan, en muistanut soittaa erästä tärkeää puhelua..." jatkoin kertomista.
 
Kaikki me teemme virheitä. Me aikuiset emme vain useinkaan näytä niitä. Peittelemme tai selittelemme epäonnistumiset itsemme eduksi. Emme halua näyttää näitä muille, emmekä myöntää edes itsellemme. Kuitenkin, näiden virheiden kautta opimme, kasvamme ja kehitymme. Myös aikuisina. Lasten elämä on koko pikkulapsi vaiheen ajan yhtä epäonnistumista. Kävelemään oppiva pieni ihminen pyllähtää pyllylleen ja aina vain yrittää uudelleen. Elämä on tuolloin täynnä esteitä. Tuo pieni ihminen ei kuitenkaan siitä lannistu tai lamaannu täysin, vaan hän yrittää uudelleen. Hänellä ei ole muuta tietä kuin yrittää uudelleen ja aina vain uudelleen, kunnes viimein askeleet pitävät ja kantavat aina vain kauemmas ja kauemmas.
 
Meidän onkin oltava valmiita altistamaan itsemme epäonnistumisille, jos aiomme kasvaa. Virheet ovat mahdollisuuksia oppia. Ainoa virheemme onkin ehkä vain siinä, ettemme aina pysähdy virheen äärelle ja ota oppia jo ensimmäisellä kerralla.
 
Mitä minä opin virheistäni? En ollut läsnä. Minulla oli näennäisesti kiire, vaikka todellisuudessa minulla ei ollut. Unohdin pysähtyä. Jos olisin pysähtynyt, olisin voinut tarkastaa, että kaikki kirjat olivat mukana. Olisin voinut  katsoa marjoja ennen kattilaan laittamista. Kovin pienillä muutoksilla, olisin voinut tehdä asiat toisin ja ainoa juttu olisi ollut tuo läsnäolo. Ja niin merkityksellinen. Tämä oli minulle muistutus jälleen läsnäolon merkityksestä. Olen tätä harjoitellut jo kauan. Ja harjoitukset jatkuvat. Useimmiten tiedän kyllä olevani jo läsnä, kehitystäkin on siis tapahtunut.
 
Eli, virheiden määrä ei ratkaise ja virheitä peittelemällä teemme vain hallaa itsellemme. Täytyy uskaltaa. Uskaltaa tehdä virheitä, uskaltaa ottaa askeleita sivuun tutulta polulta. Uskaltaa nähdä oma epäonnistuminen, sillä näissä hetkissä piilee ratkaisu. Ratkaisu, joka vie eteenpäin.  Minulla tämä  ratkaisu oli läsnäolo. Useimpiin asioihin elämässä tarvitseekin aikaa. Aikaa tarvitaan, jos aikoo rakentaa talon, jos aikoo oppia jonkin uuden taidon tai tulla asiantuntijaksi jossain. Aikaa tarvitaan bussipysäkille menoon, tai jo kahvinkeittoon. Mutta myös niille epäonnistumisille on hyvä antaa aikaa, jotta niistä ehtii löytämään ratkaisun avaimen, eikä samoja virheitä tarvitse jatkuvasti toistella. Omien oivalluksiemme kautta opimmekin enemmän kuin valmiiksi tarjoillun tiedon avulla.
 
 

 
 
Epäonnistumisilla ei ole väliä, vaan sillä osaako niistä ottaa opikseen.

 


 

6 kommenttia:

  1. Näin on. Vaikka ne joskus niin kovasti kirpaisee niin aina niissä on jokin opin paikka <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, olisi niin mukava välttää tuo kirpaisu, mutta itselläni ainakin mitä enemmän on kirpaissut sitä enemmän olen oppinut.

      Poista
  2. Juuri näin. Yleensä se on ihmisten ylpeys mikä estää virheiden tekemisen...tai siis niiden myöntämisen, ihmisiähän tässä kaikki ollaan ja virheitä tehdään, halutaan sitä itse tai ei. Nimim. ex- Rouva Täydellinen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta, myöntäminenhän se vaikein osuus on. Mutta toisaalta myöntäminenkin helpottuu kun on tehnyt riittävän monta virhettä.
      Iloa sinun kevääseen :) .

      Poista

Kiitos kommentistasi!