Etusivu

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Muutoksen tuulissa


Minä pieni ihminen. Joskus erehdyn, kompastun ja kompuroin. Elämä ryvettää minua. Sitten nousen pystyyn. Levitän siipeni ja lähden lentoon. Elämä kutsuukin meidät tavalla tai toisella aina muuttumaan. Huomaamme tätä tai emme, meidät sysätään joskus rytinällä huutaen muutokseen ja joskus tähän kutsutaan hiljaa kuiskien. Muutos on kuitenkin väistämätöntä mikäli aiomme kasvaa ja kehittyä tässä elämässä. Pitkään luulin, että joskus olen "valmis". Kun olen opiskellut ja saanut työpaikan. Sitten olen valmis. Sitten lapset ja perhe. Olen valmis. Mitä enemmän olen tätä ajatellut, olen ymmärtänyt. Olen ollut aina valmis. Mutta vaikka olen valmis, ei elämäntarkoitus ole junnata paikoillaan. Elämä järjestää kyllä tilaisuuksia muutokseen ja kasvuun, aina vain emme ota tästä heti onkeemme.
 
Muutokset pelottavat, siksi vaistomaisesti saatamme niitä vastustaa. Miksi lähteä muuttumaan, jos kaikki on hyvin? Tai, miksi ylipäätänsä pitäisi muuttua? Ja minkä pitäisi muuttua? Muutokset ovat pohjimmiltaan meidän sisäisen voimamme ja sisäisen äänemme kuuntelua. Muutokset vievät meitä kohti unelmiamme. Niin, kuulen sinun sanovan, entä jos unelmat on jo saavutettu? Sitten niitä tulee uusia ja lisää. Tästä syntyy kipinää elämään. Jatkuva liike kuuluu elämään. Muutokset kuitenkin altistavat meidät uudelle. Joudumme hetkeksi ulos omalta mukavuusalueeltamme. Muutokset haastavat, niissä on omat riskinsä. Vaihdako työpaikkaa? Lähdenkö opiskelemaan jotain ihan uutta ja vierasta? Aloitanko uuden harrastuksen? Aina on riski epäonnistua ja tehdä virheitä. Tulee esteitä ja haasteita, joissa joutuu ponnistelemaan ja rikkomaan omia rajojaan.
 
Elämä ja kasvu vastasyntyneestä viisivuotiaaksi on täynnä esteitä, epäonnistumisia ja virheitä. Ja mitä tuo pieni ihminen tekee? Hän ei lannistu. Hän yrittää aina vain uudelleen ja uudelleen, kokeilee eri tavalla, menee esteitä päin, kiertää ne ja koettaa ehkä alittaakin. Tuo pieni ihminen on sinnikäs ja omaa aimo annoksen itseluottamusta. Ja tätähän me aikuisetkin tarvitsemme, päättäväisyyttä ja itseluottamusta suunnistaessamme kohti unelmiamme. Kaikessa muutoksessa on omat riskinsä. Suurimmat riskit ovat kuitenkin vain omien korviemme välissä. Ei virheet ja epäonnistumiset tarkoita meidän epäonnistumista ihmisenä. Ne ovat vain merkkejä siitä, mitä kannattaa vielä harjoitella tai tehdä toisin.

Muutoksessa pelottaa usein myös se, ettei sitä voi hallita. Takeita onnistumisesta ei ole. Koska meillä on usein kiire saavuttaa, olla ja menestyä, tahtoisimme etukäteen varmistuksen siitä, että olemme oikealla tiellä. Tahtoisimme kontrolloida muutosta. Näin ei kuitenkaan aina mene. Muutoksen joutuu vain suostumaan. Mutta siitä mistä olen varma, kun sisimmässään tunteen vahvan palon ja imun jotain asiaa kohtaan, silloin on varmasti oikealla suunnalla.
 
Eli rohkeasti vain muutoksen tuulia päin!
 
Sinussa on voima ja viisaus. Uskalla tehdä virheitä ja epäonnistua. Uskalla kompastua. Uskalla päästää irti ja heittäytyä. Näin sytyt, hehkut ja lennät! ♥

 



8 kommenttia:

  1. Tämä olikin kohdallani oikea täsmäpostaus. Olen kaivannut muutosta ja haasteita elämääni, mutta nyt kun niitä on tarjolla, olen todella peloissani. Täytyy lukea tämä postaus monta kertaa ja yrittää valaa itseeni uskoa. Kiitos rohkaisevasta kirjoituksesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, ihana kuulla, että tekstini kolahti!
      Ja arvaa mitä, sinä uskallat, ihan varmasti! Ensimmäinen askel on aina se pahin, mutta sen otettuasi olet vahvempi ja varmempi <3. Jossain nalle puhissa olen kuullut sanottavan, jotakuinkin näin: "olet vahvempi kuin uskot, olet viisaampi kuin tiedät, olet rohkeampi kuin luulet". Eli uskalla vain voittaa pelkosi, voitat tällöin itsesi ja olet rohkeampi kuin luulitkaan <3.
      Elämä johdattaa kyllä sinut sinne minne kuuluukin, kun vain muistat ottaa niitä askeleita :).

      Poista
  2. Näitä sun postauksia on kiva lukea. :)

    Vaikka sitten taas meillä tuntuu, että toista isommista lapsista on nimenomaan saanut patistaa ja kannustaa, koska luovuttaa heti. Ja melkein joka asiassa. Ihan pienestä asti. Kun ei osannut puhua, itki ja meni piiloon, puhuessaan hokee ja inttää vaikka kuinka kauan ettei osaa EI OSAA - vaikka tiedän että osaa ja osaakin.

    Ja minä taas teen vaikken osaakaan ja tollona pyrin tehtäviin, joihin ei ole kokemusta tai edes tarvittavaa tutkintoa taitaitaitai.. :) Mutta,jepjepjep. Eteenpäin, rohkeasti, ja välillä on hyvä toisia kannustaakin - ja omaa lasta varsinkin. Vaikka toki annettava samalla tilaa olla omanlaisensa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D, näin juuri! Ihana olet!
      Niin me ihmiset ollaan erilaisia, omanlaisia versioitamme, omine muutos tarpeinemme ja haasteinemme. Tiedän teidän lapsenne kaltaisia lapsia. Osa tahtoo seurata sivusta, nousta harkitusti pystyyn ja pyllähtää ja tehdä tämän huomaamattomasti. Toiset eivät muista tai mustemista välitä, menoksi vain, uutta kohti.

      Jokainen silti matkalla muuttuu, toinen tarvitsee kannustajaa rinnalleen ja toinen vain rinnalla kulkijaa. Sillä kuten totesit, jokaisella tuleekin antaa tilaa olla omanlaisensa. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!