Etusivu

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Tottumus on tapa(ni)

 
Oletko koskaan kiinnittänyt huomiota siihen millä tavalla laitat aamulla kahvin tippumaan? Tai harjaat hampaasi? Entä mille paikalle istut ruokapöydässä, tai työpaikan kahvihuoneessa tai mihin paikalle yleensä menet ryhmäliikuntatunnilla? Entäpä, kun ajat autoa, kiinnitätkö enemmän huomiota ohikiitäviin maisemiin, siihen mitä tulee radiosta vai omiin ajatuksiisi kuin siihen kuinka auto allasi ja ohjauksesi ansiosta liikkuu? Niin, en minäkään. Istun melkolailla samalle paikalle aina ruokapöydässä, enkä sen kummemmin paneudu siihen kuinka hammasharjani suussani liikkuu. Eikä tässä mitään vikaa olekaan. Ellei kuitenkaan tällaisiin pieniin toistuviin asioihin koskaan kiinnitä huomiota, saatamme alkaa pitämään asioita itsestäänselvyyksinä.


 
 
Etenkin lapsiperheissä ja varsinkin lasten ollessa pieniä rutiinit ja tietyt rituaalit helpottavat arkea kummasti ja tuovat lapsille ennakoitavuudessaan turvallisuutta. Nämä myös kaikessa tylsyydessään nopeuttavat vanhempien toimia, kun ei tarvitse joka kerta hakata päätänsä seinään yrittäessään hoitaa jotain arjen askareita. Arki rutiinien ja tottumusten myötä muuttuu pikkuhiljaa sujuvaksi ja soljuvaksi. Jatkuessaan näihin rutiineihin ei välttämättä tule kiinnittäneeksi huomiota. Arjen askareet alkavat hoitua kuin automaatio-ohjauksella. Samaan aikaan voi alkaa tuntua, että arki aivan kuin puuroutuisi. Kaikki on samaa rumbaa päivästä toiseen, aamulla töihin, illalla kotiin. Pyykit, tiskit ja harrastukset hoituvat samalla kaavalla. Mitä on tapahtunut? Mihin katosi sujuva, soljuva ihana arki? Miksi arjesta on tullut raskaan tuntuista, mihinkään ei ole aikaa, vaikka aikaa tavallaan kuitenkin on? Missä on se arjen taika? Arjen taika katoaa, kun läsnäolo tekemisestä katoaa. Kun ei ole läsnäoloa, ei huomaa ääniä ja tuoksuja ympärillään, ei niitä maisemia joissa on, eikä sitä mitä on tekemässä.
 
Olemme paljon tottumustemme  ja tapojemme orjia. Minun arkeni äitinä on hyvin pitkälti täyttynyt rutiineista. Olen käynyt mindfulness-kurssia ja harjoitellut tietoisesti läsnäoloa. Kunnes jossain vaiheessa syttyi lamppu yläkopassani. Tein tiettyjä rutiineja esim. aamutouhut (aamupala, isot kouluun, pienelle pesut ym.) tietyllä "kaavalla", joka toimi ja oli hyvä, mutta tästä tekemisestä oli kadonnut "kipinä". Tein ne, jotta karkeasti sanottuna pääsin niistä eroon ja sitten pystyin olemaan läsnä. Niin. Ei siis mitään tolkkua! Nyt voin jo onneksi nauraa itselleni tässä asiassa, oppi on mennyt perille. Rutiinit olivat kääntyneet minua vastaan. En enää ollut hetkessä. Ainoa millä kuitenkaan viime kädessä on merkitystä on tällä hetkellä. Arjen taika palaa kyllä takaisin, kun on ja keskittyy siihen mitä tekee, eikä ajatuksissaan vaeltele niissä monissa asioissa, joita pitäisi vielä hoitaa tai niissä asioissa mitä on ehkä jäänyt tekemättä. Ainahan näitä asioita löytyy, niin paljon kuin vain jaksaa kaivaa.

Arki on kuitenkin meillä jokaisella se missä tätä elämää harjoitellaan ja eletään. Ei kenenkään elämä ole ainaista juhlaa tai lomaa. Ei tätä elämää ja arkea kannata hukuttaa itsestäänselvyyksiin tai siihen, että mieli vaeltelee jatkuvasti muualla tästä hetkestä. Mitäpä jos tänään tekisitkin asioita hieman toisin? Mille maisema näyttää, jos istuisitkin pöydän toiselle puolelle? Arjen itsestäänselvyydet saattavat  saada helposti uuden merkityksen. Ja loppu viimein, mikä edes on itsestäänselvyyttä?


 

2 kommenttia:

  1. Ihana teksti :)

    Itse opettelen siihen, että pyrin rikkomaan kankeita kaavoja/totuttuja tapoja (jo ehkäistäkseni dementiaakin :)). Jumpassa vaihtelen paikkaa ja näin ollen saan joskus näreitä ilmeitä vastaan kun "vien" toisen paikan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Onkin viisautta, kun ymmärtää jo etukäteen rikkoa totuttuja tapoja, hyvä sinä! Ja uskon,että jumpassa "toisen" paikalle meno aiheuttaa näreitä ilmeitä, silloin sitä huomaa miten urautuneita niin monet meistä onkin tiettyyn kaavaan ja tapaan.

      Iloa sinun viikkoosi!

      Poista

Kiitos kommentistasi!