Etusivu

tiistai 20. tammikuuta 2015

Sisäisen voiman hakumatkalla

 
Hiljaista blogissa - kiireistä elämässä. No ei vaan, ei minulla kiireistä ole ollut. Ei sinne päinkään, päinvastoin. Koko alkuvuosi on ollut sujuvan rauhallista arjessamme, ajatuksissa ei vain ole ollut tilaa kirjoittamiselle, vaikka ajatuksia onkin risteillyt ahkerasti puoleen jos toiseenkin.
 
Rauhallisuuteni huipentui viikonloppuun, jonka vietin mökillä mieheni kanssa 10- vuotishääpäivämme kunniaksi. Ilman televisiota, ilman muita ihmisiä, ilman aikatauluja, ilman velvoitteita, ilman pieniä arjen ylellisyyksiä kuten sisävessaa tai juoksevaa vettä hanasta. Mutta ilman mitään prameiluja meidän viikonloppumme oli enemmän kuin hyvä tai ihana. Nukuimme pitkään, saunoimme, söimme hyvin ja hitaasti, minä voitin itseni ja kävin avantouinnillakin! Olimme vain takkatulen ja kynttilöiden loisteessa luonnon pimentyessä. Itseasiassa alan tulla siihen kohtaan elämääni, että näen olemisen tekemistä tärkeämpänä. Uskon, että olemisen pitäisikin tulla ennen tekemistä, eikä päinvastoin.
 
 


 
Tuolla mökillä ollessani vasta huomasin oman väsymykseni. Sen, joka päivittäin on ollut läsnä, mutta sitä, joka niin salakavalan hitaasti oli hiipinyt hiljalleen elämääni, etten ollut sitä tunnistanut. Rauhallisesta arjesta huolimatta olin väsynyt. Luulin voivani hyvin ja kyllähän sitä teinkin ja teen edelleenkin. Mutta tuolla luonnon rauhassa, hiljaisuudessa ja levossa en voinut mitään sille, että ensimmäisenä iltana luomeni alkoivat jo kahdeksan aikaan painua väistämättä kiinni. Unta riitti kellon ympäri ja unta riitti myös päiväuniin, eikä unta seuraavanakaan iltana tarvinnut odotella. Yölliset seikkailuni omissa unissani sekä joskus kuopuksen sängyn vierellä silittelyt olivat huomaamatta tehneet minusta väsyneen.
 
Nyt univelka on selätetty tai ainakin lyhennetty. Joskus täydellinen nollaaminen kaikista arjen askareista ja aikatauluista on virkistävää ja voimauttavaa. Minä ainakin tarvitsen välillä aikaa, tilaa ja tyhjyyttä ympärilleni kuullakseni itseäni - ollakseni minä. Löytääkseni jälleen oman sydänrytmini kaikkeen tekemiseen, kun se joskus harmiksi katoaa kaiken velvoitteiden ja tekemisten jalkoihin. Omasta sisäisestä voimasta tuleekin pitää kiinni ja kunnioittaa sitä. Kun kerran löytää tuon voiman, sitä alkaa vaalia ja haluta sen olemassaoloa jokaiseen päivään. Arki onkin monin verroin helpompaa omasta sisäisestä voimasta käsin, ainakin minulla on näin. Tiedän, että monissa lapsiperheissä vanhempien täydellinen irrottautuminen on todella haastavaa. Ei tämä meidänkään perheessämme ole tavallista, suorastaan hyvin harvinaista. Ehkäpä juuri osittain tästäkin syystä viikonloppu tuntui niin hyvälle. Kuitenkin jo pienetkin yksinäiset hetket arjessa ovat arvokkaita. Noissa hetkissä asuu viisaus, luovuus, rehellisyys itseä kohtaan ja se sisäinen voima. Näistä hetkistä kannattaa pitää kiinni.

 



Ihania talvipäiviä sinulle!
 
 

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!