Etusivu

tiistai 4. marraskuuta 2014

Kaikki samalla viivalla



Olen käynyt koko syksyn säännöllisesti joogaamassa, kuten jo aiemmin syksyllä postasinkin aiheesta, ja tämä on kyllä tehnyt hyvää minun keholleni ja mielelleni. Odotan jo usein perjantaita, sillä tuo on minun joogapäiväni. Monet muutkin samassa joogassa käyvät taitavat odottaa tuota tuntia. Perjantain alkuilta on monelle keino tyhjentää työviikon paineet ja kireydet pois kehosta ja nollata mieli viikonloppuun. Salissa vallitsee aina ihana rauha ja levollisuus. Ohjaajan seesteinen olemus saa rauhan tarttumaan kaikkiin salissa oleviin.

Nyt on kuitenkin käynyt niin, että joogaohjaaja on myöhästynyt jonkin verran kahdelta viime kerralta. Ensimmäisellä kerralla, kun olimme hetken malttamattomina joogamatoillamme odottaneet meille kerrottiin, että ohjaaja myöhästyy hieman ja että voimme aloittaa omatoimisesti jo hengittelemään. Ja mitä mielenkiintoista salissa tapahtuikaan. Osa teki työtä käskettyä, asettui matollensa tuttuun alkuasentoon hengittelemään silmät kiinni rauhassa ja osa alkoi supista. Pian supina kasvoi ja lisääntyi. Useampi oli yhtynyt ensimmäisen supisijan kanssa samaan mielipiteeseen, joka oli: meidän pitäisi saada rahat takaisin tästä kerrasta tai vähintäänkin yksi ilmainen kerta, koska tuntia on kohta niin vähän jäljellä. Jotkut supisijat alkoivat korottaa ääntään niin, että niiden, jotka koettivat rauhassa hengitellä, mieli alkoi poukkoilla muualle rauhasta, ainakin minulla kävi näin. En voinut tai malttanut olla kuuntelematta mitä supisijat puhuivat nyt jo tavalliseen ääneen. Puhe kiersi kehää muun muassa siitä miksi ohjaaja mahdollisesti oli myöhässä, kuinka myöhästyminen pitäisi meille korvata, ja kuinka tällaista ei saisi tapahtua ja eihän tuntia voisi jatkaa toisestakaan päästä. Osa porukasta oli hyvin vakuuttuneita tästä ja sitä mieltä, että sanovat heti ohjaajalle, kun tämä saapuu miten asian laita nyt on. Ja ohjaaja saapuu. Tyynenä kuten ennenkin hän istuu salin eteen tutulle paikallensa, katsoo kelloa ja sanoo: ”Olen pahoillani”. Hän oli 15 minuuttia myöhässä. Hetken tauko ja hän jatkaa: ”Mitä olette tehneet?”. Nyt ensimmäinen supisija aloittaa: ”Ei me kyllä mitään ole osattu tehdä, tämä on kyllä tosi harmi, että on näin vähän aikaa enää jäljellä”. Hän olisi varmasti jatkanut puhettaa, mutta ei kyennut, sillä ohjaaja katsoi häntä syvälle silmiin ja totesi yhtä tyynenä kuten ennenkin ”Hmm. Aloitetaan sitten, onko kysymyksiä?”. Ja kaikki salissa olivat hiljaa ja tunti alkoi. Tunnin jälkeen pukuhuoneessa kukaan ei ottanut puheeksi ohjaajan myöhästymistä. Hyvä 45 minuuttinen oli silti, vaikka alku viivvästyi.

Viime viikolla tämä toistui. Olemme salissa eikä ohjaajaa näy. Osa aloittaa jälleen heti omatoimisesti hengittelemään ja tekemään alkuasentoa. Sama supisija porukka kuin edelliselläkin kerralla aloittaa samantyylisen negatiivisen puheen. Tällä kertaa päätän, etten kuuntele heitä yhtään. Antaa heidän olla. Ohjaaja tulee nyt ehkä 12–13 minuuttia myöhässä. Omalla seesteisellä tyylillään menee eteen omalle paikalleen, istuutuu alas ja koko olemus huokuu nöyryyttä. ”Olen syvästi pahoillani”, hän sanoo. Hetken tauko ja hiljaisuus. ”En pystynyt tulemaan aiemmin, saatte näistä kahdesta myöhästymisestä yhden ilmaisen kerran.” Ei muuta. Ja tunti alkaa. Tunnin päätyttyä pukuhuoneessa käy kova arvostelu ja arviointi tuota ihmistä kohtaan. "Miksi hän ei voinut ilmoittaa etukäteen myöhästymisestään", "miehet ovat tuollaisia" (ohjaaja on siis mies), "ei tarvitse edes selittää", "ihan käsittämätöntä" ym. ym. En ottanut osaa tuohon keskusteluun. Päinvastoin harmittelin, etten osannut sanoa siinä tilanteessa ääneen, ketä me olemme arvostelemaan.

Loppu viimein kuka tahansa meistä voi myöhästyä, erehtyä tai pudota suohon. Kuka tahansa meistä voi haluta joskus vajota maan alle, tuntea häpeää, kipua ja tuskaa. Kuka tahansa meistä voi joutua elämän riepoteltavaksi, joskus pienempien joskus suurempien tuulten keskelle. Joskus elämän juna vie niin vauhdilla eteenpäin, ettei kaikkeen ehdi keskittyä samalla lailla mitä ennen. Onnen huuma vie mennessään. Kukaan meistä ei ole kaiken aikaa tasapainossa ja elämässä tulee milloin minkäkin laisia asioita vastaan. Bussi ei kulje, lompakko jää kotiin, lapset ovat sairaana, puoliso sanoo jättävänsä, tulee hylätty juuri tärkeimmästä tentistä tai ei saa toivomaansa työtä mitä on halunnut jo kauan. Milloin mikäkin tilanne tai asia saa erilaisia tunteita pintaan, herättää ajatuksia ja vaikuttaa käyttätymiseen.

Jokaisella on takanaan liuta erilaisia elämänkokemuksia. Jokainen on myös tällä hetkellä erilaisessa vaiheessa omassa elämässään ja kasvussaan ihmisenä. Jokainen elää omaa elämäänsä niillä resursseilla, joita omaa ja omistaa. En sano, että toisten käyttäytymistä ja mielipiteitä tarvitsee aina hyväksyä, mutta näiden ei tarvitse antaa vaikuttaa omiin mielipiteisiin tai omaan käyttäytymiseen. Toisia henkilöitä ja heidän sanomisiaan voi kuitenkin aina arvostaa. Eikö vain?

Arvostelun ja tuomitsemisen sijaan tarvitsemme oikeaa myötätuntoa. Tarvitsemme rauhaa ja hengähdyshetkiä itse kukin, jokainen, jotta voimme pysähtyä ennen kuin toimimme tai sanomme toiselle loukkaavasti. Voimme pysähtyä kuuntelemaan toista mitä tuo oikeasti sanoo, voimme ymmärtää ja olla läsnä sekä kysyä arvailujen sijaan. Jos käy kiivaana taistoon ja julistaa omaa mielipidettään kuin ainoaa totuutta, ei välttämättä saavuta kovin hedelmällistä lopputulosta. Luulenkin, että hiljempaa lähestymällä ja myötätunnolla voikin saavuttaa suurempia tuloksia. Ja toisaalta, kun arvostaa itse itseään, voi  arvostaa toisiakin sellaisina kuin he ovat.




Hymyn täyteistä päivää sinulle!

 

6 kommenttia:

  1. Ihailtavaa myötätuntoisuutta! Juuri noin pyrin ajattelemaan itsekin. (Harmi, että taidetaan olla vähemmistössä.) Eihän sitä koskaan voi tietää, mikä syy toisella on käytökselleen. Ja silloin ei saisi tuomita.

    Kivaa viikkoa sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi! Tajusin vasta kommentistasi kuuluvani vähemmistöön kanssasi tässä myötätunto asiassa.
      Ja on niin totta, että kun ei tiedä syytä toisen käyttäytymiseen, ei ole viisautta tuomita.

      Kivaa viikkoa sinulle myös!

      Poista
  2. Kuulostaa todella hyvältä toimintatavalta tuo sinun mallisi:) Hienoa, että ohjaaja osaa myös aloittaa tuolla tavalla. Olisi kurjaa, jos hän itse tulisi stressaantuneena ja valuttaisi sen teihin:) Sen sijaan, mitä parhaimmalla tavalla opettaa, että 15 minuutin myöhästyminen ei kaada maailmaa:)

    Oppisinpa itsekin tuon! Eilen olin juuri palaverista 10-15 minuuttia myöhässä ja juoksin sinne murehtien, että miten aloitan ja pahoittelen... Ei se maailma kaatunut, jatkui ihan mallillaan;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ohjaajan asenne,tyyneys ja rauha myöhästymisestä huolimatta oli mikä laittoi minut tätä asiaa pohtimaankin. Hän säilytti oman seesteisyytensä ulkoisista olosuhteista huolimatta, eikä ottanut negatiivista roskaa vastaan,mitä varmasti olisi ollut supisijoilta tulossa,jos hän olisi antanut tai hänen olemuksensa olisi vaikuttanut hätääntyneelle tms. Ei maailma todella myöhästymiseen kaadu, kuten huomasitkin :).

      Poista
    2. Ihanaa kun joku oikeesti vielä katsoo maailmaa toistenkin ihmisten kantilta! Ihmiset on niiiin itsekeskeisiä!:( Saanu sen kokea ihan liian monesti omassakin elämässä:/ Esim.työpaikallani, kun eräs tyttö sairasteli paljon (ilm.vielä masennustaustaa) niin kaikki naiset puhuivat että hän on saikutteleva työroisto jne..ja kun hän tuli töihin niin kaikki olivat yhtä hymyä että voi kun meillä oli sua niin ikävä..mä sillon seurasin kahvihuonejuoruja sivusta, ja yritin ajatella, miten ei kelleen edes juolahda mieleen, mitä esim masennus tekee ihmiselle.. varsinkin koen jotenkin suomalaisten olevan nykypäivänä todella itsekeskeisiä ja kylmiä:/ mitä ihmiset menevät vielä joogan tyyppiseen lajiharrastukseen, jossa jaetaan hyvää henkeä ja ajatusta elää hetkessä?! Tuskin se hetki kaatuu yhteen varttituntiin. Ärsyttävää! Sulle isot hatunnostot:)

      Poista
    3. Kiitos Paula! Nuo joogakerrat eivät kaatuneet tuohon varttiin, vaan oikein hyvät 45 minuuttiset olivat. Ja ne ketkä aloittivat tunnin heti omatoimisesti hengitysharjoituksilla, olivat kerrat lähes entisen kaltaiset. :)

      Niin, valitettavan totta ja surullista on tuo kertomasi työpaikaltasi. Etkä taatusti ole ainoa joka vastaavanlaiseen tilanteeseen on törmännyt. On monia ihmisiä, jotka lähtevät näihin selän takana puhumisiin mukaan vain siksi, ettei ole rohkeutta olla hiljaa tai eri mieltä. Todella harmillista ja kuluttavaakin, ainakin minun mielestäni. Negatiivisen roskan levittäminen tahallaan ympäristöönsä pitäisi kieltää, etenkin työpaikoilla, joissa jokaisen tulisi voida hyvin ja tehdä oma työpanoksensa hyvin niillä resursseilla joita on. Kaikki ikävä puhuminen toisista selän takana luo negatiivista ilmapiiriä tavalla tai toisella.

      Lämmin halaus sinulle!

      Poista

Kiitos kommentistasi!