Etusivu

perjantai 3. lokakuuta 2014

Helpotusta flunssaan


Heipä hei!

Olen loikoillut useamman päivän huovan alla sohvan pohjalla. Tunne, että flunssa tai jokin muu kehoa rassaava pöpö riehuu elimistössäni, ei ole mukava. Nuhat, yskät ja flunssat ovat tuiki tavallisia ja etenkin useamman lapsen perheessä joskus kuluttaviakin. Etenkin jos taudit kulkevat vuorotellen perheenjäseneltä toiselle. Vanhempien voi olla vaikea saada töistä jatkuvasti vapaata sairasta lasta hoitaakseen tai ainakaan riittävän kauaa aikaa, että taudin saa kokonaan taltutettua. Ja toisaalta taas ne vanhemmat ketkä ovat kotona, voivat joutua olemaan pitkänkin aikaa neljän seinän sisällä, jos perheen lapset sairastavat vuorotellen. Välillä voi olla tunne, että seinät kaatuvat päälle, varsinkin jos itse on myös sairaana ja käy puoliteholla. Nimimerkillä kokemusta on, kaikista näistä vaihtoehdoista. Onneksi olemme nykyään olleet melko vähän sairaina. Ja nyt vain minä olen toistaiseksi käpristellyt tämän taudin kynsissä.

Täysin toimettomana en kuitenkaan ole kyennyt olemaan huovan alla. Esikoisemme täyttää yhdeksän vuotta ja tänään saapuvat ensimmäiset vieraat. Olin jo aiemmin ajattelut kokeilla raakakakun tekoa ja muita hienouksia näihin juhliin, mutta pään ollessa täynnä räkää ei ohjeiden lukeminen tuntunut luonnistuvan. Nenän niistämisen lomassa päädyin sitten tuiki tavallisen sokerikakun tekoon. Toki tämäkään ei sujunut kommelluksitta ja leivoin sitten kakun, jos toisenkin. Taito on saada 6 munan kakku lytistymään parin sentin kokoiseksi lätyksi. Hmm... no viksuna ajattelin leipoa vain toisen kakun ja laittaa tästä ensimmäisestä yhden kerroksen lisää tuohon seuraavaan kakkuun. No olin unohtanut sekoittaa jauhot kananmunien ja sokerivaahdon joukkoon kunnolla, joten kakkua leikatessa totuus paljastui. Eli mitä tästä opin. A) tämä blogi ei tule olemaan ruokaohjeblogi ehkä koskaan (vaikka olenkin keittiötaidoissani kehittynyt huomattavasti, ehkä suurimmaksi osaksi pakon sanelemana, etteivät lapsena jää ruoatta ja toisaalta omasta halusta syödä "puhdasta" ruokaa, niin ja huomaa sana ehkä... koskaan ei voi sanoa ei koskaan). Ja B) joskus on hyväksyttävä tilanne sellaisena kuin se on. Kun on sairas, kehon täytyy antaa levätä, vaikka mieli tahtoisi jo alkaa kaikenlaista puuhailla. Joskus voi mennä sieltä mistä aita on matalin, eli kaupastakin saa kaikenlaista valmiina, kakkujakin.
 
Se millä itseäni hemmottelen flunssan kynnyksellä, on inkivääritee. Tai hemmottelen ja hemmottelen... maku ei kyllä todellisuudessa ainakaan minun makunautintojani hivele. Tämän avulla olen kuitenkin saanut lämpöä kehooni ja joskus myös flunssatkin ovat saaneet melko nopeasti kyytiä. Laitan tähän ohjeen sinullekin, jos vaikka tauti iskee ja tarvitset lämmikkettä kehollesi tai helpotusta flunssaan.
 

Inkivääritee:
 
noin 20 g tuoretta inkivääriä
tilkka hunajaa
hieman sitruunamehua
 
Kuori inkivääri ja leikkaa se (noin peukalon kokoinen pala) siivuiksi.
Laita kattilaan noin 0,5 litraa vettä sekä inkiväärinpalat.
Keittele hiljalleen kannen alla noin 20minuuttia. 
Valuta siivilän läpi ja mausta hunajalla sekä halutessasi sitruunamehulla.
 
Villasukat jalkaan ja huovan alle.

 

 
Terveyttä sinulle ja mukavia alkaneen lokakuun päiviä!

2 kommenttia:

  1. Parantumisia! Tuota inkivääriteetä täytyy ehdottomasti kokeilla seuraavaan flunssaan, kiitos reseptistä. Lisäksi ajattelin kokeilla tujua valkosipulikeittoa. Eiköhän niillä helpota. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kannattaa kyllä kokeilla. Itse olen myös samalla nauttinut valkosipulia ja kyllä nuha on saanut kyytiä. Toki keho vaatii ainakin minulla nyt vielä lepoa,vaikka muuten kunnossa olenkin, mieli tuntuu vain olevan nopeampi piristymään.

      Toivottavasti pysyt terveenä!

      Poista

Kiitos kommentistasi!