Etusivu

tiistai 23. syyskuuta 2014

Syksy...

 
Syksy on saapunut, ei epäilystäkään siitä. Hyytävän kylmä on hiipinyt takin kauluksesta sisään koiraa ulkoiluttaessani. Askeleita on pitänyt laittaa ripeämmin toinen toisen eteen kuin aiemmin. Nyt en ole viitsinyt jäädä ihastelemaan luonnon värejä tai kuuntelemaan linnun lauluja tavanomaisella metsälenkillämme. Pikaisesti vain takaisin sisälle, jopa koiramme on ollut halukas tulemaan pian sisälle lämpimään. Tuuli on tuntunut äkkiseltään melkoisen kylmälle, tai en osannut pukeutua oikein tuohon säähän.
 
 
 
 
Mutta paljon ihanaakin on tässä syksyssä, hämärtyvissä illoissa ja kylmyydessä. On ihana sytytellä kynttilöitä. Kynttilän hento valo ja liekki on kuin lämmin tuulen henkäisy kesäisessä metsässä tai aaltojen kohina rannalla. Lapsemme totesivat eilen illalla kynttilöiden loisteessa, "tuntuu aivan joululle". Hymyilin. Miten ihanaa, että joku voikin kokea tämän pimeyden, koleuden ja harmauden ihanalle joululle. Minun lapsuuteni jouluihin on aina kuulunut lumi ja  sen mukanaan tuoma valkeus. Nykyäänhän joulut ovat olleet enemmän ja vähemmän harmaita kuin valkoisia, että omille lapsilleni valkoinen joulu on enemmänkin harvinaisuus, kuin sateinen ja harmaa loskakeli. Vielähän ei edes ole harmaata. Luonnossa on huimasti vihreää, kauniista värien loistosta saa vielä nauttia paljon. Ja jouluunkin on vielä aikaa!  
 

 
 
Minä en ole aina ollut "syksyihminen", mutta nykyään taidan olla sitäkin. Toissapäivänä ulkoilin vielä kauniissa aurikoisessa säässä, jolloin nuo kuvatkin ovat otettu. Ja nyt täytyy myöntää, että tänäänkin on hieno syksyinen päivä. Sade on rummuttanut ukkunalaseihin jälkiänsä. Tuuli humiseen ulkona. Ja minä voin olla sisällä. Ihanaa! Onnea on erilaiset päivät ja erilaiset säät. 

2 kommenttia:

  1. Kauniit syksyiset kuvat:) Ehkä tähän viileään syksyyn taas tottuu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näin ensimmäiset taivaalta satavat hiutaleetkin tänään, huh hui... Mutta, niinhän se menee, että kyllähän sitä taas tottuu viileäänkin ja iloita voi siitä,että sisällä on lämpimämpää! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!