Etusivu

torstai 18. syyskuuta 2014

Mitään uutta ei voi syntyä...


...ellei ole raivannut tälle tilaa. 
 




Tänä aamuna… herään katkeamattoman yöunien jälkeen lähes samasta asennosta mihin illalla kävin nukkumaan. Katson kelloa 5.35. Keho ei tunnu jäykältä. Minua ei haukotuta. Silmäni aukeavat saman tien. Oloni on pirteä. Wau, ajattelen tänäkin aamuna. Ihanaa herätä näin, olen todella kiitollinen tästä. Nämä aamuni ovat minun vuorokauden kohokohtia, itseni kanssa. 


Kesällä päätin alkaa muuttamaan rytmiäni, niin että heräisin luonnollisesti aikaiseen aamulla. En siis ole ollut mikään aamupeipponen. Enkä yhä edelleenkään voi sanoa tämän olevan aivan joka aamuista, varsinkaan jos olen joutunut yöllä heräilemään. Nuorimmaisemme kaipaa välillä silityksiä öisin. Yöllä omasta sängystä nouseminen ja käveleminen toiseen huoneeseen täysin kesken oman unirytmin ei tunnu hyvälle. Joinain öinä olenkin kävellyt päin seiniä, ollessani niin väsynyt ja sekaisin äkkinäisestä herätyksestä. Tuollaisten öiden jälkeen en jaksa herätä, mutta usein kuitenkin nykyään havahdun joskus kuuden aikoihin ja miten ihana onkaan huomata, että saan kääntää kylkeä ja nukkua vielä hetken. No mutta viime yön sain nukkua kokonaan täysin ilman katkoksia ja tässä jo kirjoittelen.

Nyt monet aamut ovat olleet sankan sumun peittämiä. On vielä aivan säkkipimeää, kun herään, mutta hetkessä alkaa valoistua, kun aurinko nousee. Miten kaunista tämä onkaan. Monena aamuna olenkin vain tuijottanut tuota usvaa ja auringon nousua, ja joka aamu se näyttää yhtä ihanalle. Oloni on kiitollinen tästä ja siitä, että olen tätä katsomassa, olen jaksanut herätä ja tunnen itseni levänneeksi.

Tajusin, että mitään uutta ei voi syntyä ellei luovu jostain vanhasta. Uudelle täytyy raivata tilaa. En olisi millään jaksanut heräillä aamuisin näin kuin nyt herään, jos olisin iltaisin jatkanut keikkumista hereillä. En koskaan ole valvonut kovin pitkään iltaisin, eikä muutos illassani siis ole kovin suuri, kyse ei ole kuin maksimissaan tunnista, jonka verran olen mennyt aiemmin nukkumaan. Mutta suurin muutos onkin ehkä siinä, että mahdollistin tämän, annoin tilaa ajatuksissanikin näille aamuille. Muutos ei tapahtunut yhdessä yössä tai edes yhdessä viikossa. Useampi kuukausi minulla on tässä mennyt, että tästä on tullut täysin rutiini ja osa arkeani. Ensin laitoin tarkoituksella kelloa soimaan aamuisin, aina vain aiemmin. Päivällä, kun väsytti ja olimme lomalla, olisi tehnyt mieli ottaa päiväunet, mutta ei, pidin itseni hereillä. Pysyin päätöksessäni onnistua tässä. Iltaisin, aloin olla luonnollisesti väsynyt. Nyt olenkin tilanteessa, että illalla mennessäni sänkyyn, nukahdan heti ja aamulla herään pirteänä, vaikka on pimeää. Nautin tästä. Raivasin pois vanhoja tottumuksiani ja tapojani, jotta uutta pääsi tilalle.

Joskus riittääkin vain painopisteen muuttaminen, muuttamaan vanhoja tapoja ja rutiineja. Ja joskus onkin paikallaan miettiä niitä omia tapojaan ja tottumuksiaan, voisiko näitä ravistella kunnolla ja raivata tilaa jollekin uudelle. Saatamme mielessämme kaivatakin jotain uutta, mutta emme syystä tai toisesta tee sen eteen juuri mitään, tai ajattelemme ettemme voi. Mutta jo ajattelemalla erilailla voi saada muutoksia aikaan. Aina muutoksien ei tarvitse olla suuria. Eikä aina tarvitse edes luopua vanhasta, täytyy vain luoda tilaa uudelle.

 




 

4 kommenttia:

  1. Tuo on tulevaisuuden tavoitteena itsellänikin! Rakastan aamuja, silloin on niin kaunista ja ihanan raikasta, koko uusi päivä edessä :) En vain saa vapaaehtoisesti herättyä varhain... Enkä tietysti tämän pikkulapsi- ja vauva-arjen keskellä edes yritäkään - pääasia, että saan kutakuinkin tarpeeksi unta ;) Mutta sitten kun muksut kasvavat, niin todellakin! Ei väliä, onko kesäaamu, vai kenties syksy tai kevät (pimeät talviaamut eivät edelleenkään niin houkuttele, hih...), haluan nauttia niistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamut ovat kyllä ihania! En minäkään saanut itseäni vapaaehtoisesti hereille, joka aamu laitoin kellon soimaan aina kymmenen minuuttia aiemmin, kauan meni ennen kuin tästä tuli tämä rutiini, nyt en kyllä luopuisi tästä kovin helpolla. Tätä aloittaessani mietinkin olenko täysin järjissäni, sillä kuopuksemme heräilee vielä välillä öisin, milloin hampaita, milloin mitäkin, mutta pääasiassa hän jo hyvin yönsä nukkuu. Ajattelin vain, että talvella en jaksa tätä tehdä, joten teinpä sitten heti! Ja onneksi tein.

      Toivottavasti sinun yöt rauhoittuvat nyt, tai pysyvätkin rauhallisina ja sinäkin saat nukuttua katkeamattomia öitä. Kyllä uni vaan tekee hyvää! Kaikelle! :)

      Poista
  2. Heippa Elina! Mun pitää kyllä sanoa, että tykkään todella paljon kirjoituksistasi. Mulle tulee niistä aina hyvä fiilis. Välillä luen kiireessä juttusi ohimennen ja välillä keskittyneesti tarkkaan, aina kuitenkin saat hymyn huulilleni. :) Kiitos siis sinulle kun piristät päivääni. Toivottavasti voin tämän kommentin avulla saada myös sinut hymyilemään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kyllä sinä onnistuit, minua hymyilyttää! Olin jo nukkumassa illalla, kun kommenttisi laitoit, mutta mikä ihana aloitus tälle päivälle, kun sanasi luin näin heti aamutuimaan. Kiitos tuhannesti! Ihanaa tätä päivää sinullekin :).

      Poista

Kiitos kommentistasi!