Etusivu

perjantai 22. elokuuta 2014

Tahdotko sinä hyvää?


Mitä tarkoittaa hyväntahtoisuus? Mikä estää meitä toimimasta toistemme hyväksi? Miksi jotkut ovat luonnostaan aina ystävällisiä ventovieraillekin ja valmiita auttamaan? Miksi joku pysähtyy auttamaan lapset vilkaan tien yli tai antaa vanhukselle paikan bussissa, kun taas  toinen vastaavassa tilanteessa kääntää päänsä tiukasti toiseen suuntaan, ettei vain tarvitsisi nähdä avun tarvitsijaa tai antaa omaa paikkaansa pois?
 
Toinen poikani aloitti koulutaipaleensa tänä syksynä ja ensimmäisen päivän jännitys oli käsinkosketeltava, vaikka isoveli olikin jo valmistellut häntä kertomuksillaan melko kattavasti. Ensimmäisen päivän kuulumisia vaihdettaessa kysyin, mikä oli ollut kaikista mukavinta. Vastaukseksi sain, että ehdottomasti parasta oli ollut, kun veli oli ollut välitunnilla häntä vastassa omien kavereidensa kanssa ja joku kavereista oli antanut paikkansa keinussa hänelle, sillä perusteella, kun hän oli uusi. 

Joku aika sitten kävin kaupassa täydentämässä jääkappiamme, niin että kärryt olivat aivan täynnä. Maksettuani ostokseni, suorastaan hämmennyin, sillä myyjä tuli auttamaan minua ostosteni pakkaamisessa! Kassalla ei ollut muita asiakkaita sillä hetkellä, joten myyjä ehti minua auttamaan, mutta koskaan ennen ei minulle ollut sattunut tällaista ja miten mukavalle se tuntuikaan! Tuosta jäi niin hyvä fiilis, että olenpa asioinut tuossa kaupassa huomattavasti aiempaa enemmän.
 
Hyväntahtoisuus tarkoitaa yksinkertaisesti sitä, että tahtoo toiselle hyvää. Hyvien tekojen tai sanojen ei todella tarvitse olla suuria, jo hyvin pienellä saa toiselle hyvän mielen. Kuten minä sain tuolla kaupassa ja keskimmäinen lapseni koulussa. Mutta kaikki eivät kuitenkaan aina ole toisille ystävällisiä. Toki jokaisella meistä on joskus huonoja päiviä, eikä silloin jaksa ottaa toisia niin huomioon, onhan jo oman fiiliksen nostattamisessa tuolloin ihan riittävästi. Mutta tiedän kokemuksesta, että on ihmisiä, jotka syystä tai toisesta eivät ole hyväntahtoisia tai edes ajattele hyvää toisista oikeastaan koskaan. Aiheuttaako toiselle hyvän tahtominen tai toisen auttaminen pohjimmiltaan kateutta? Kun en minäkään ole saanut ja minäkin olen rämpinyt tässä suossa, niin rämpikööt muutkin. Niinkö? Eihän se mitä toinen saa, ole itseltä pois. Vai olemmeko, tai jotkut meistä, todella niin uusavuttomia, ettemme vain osaa auttaa toisia tai tahtoa hyvää.
 
 
 
 
Tänään Hesarissa oli surullinen juttu siitä, kuinka nuoret tytöt olivat loukanneet itsensä pyöräillessä, eikä kukaan ollut auttanut heitä, pysähtynyt edes kysymään tarvitsetteko apua! Mielestäni tämä on todella surullista. Jutussa viitattiin siihen, että ihmiset ovat niin uusavuttomia, etteivät osaa auttaa. Mietin kuitenkin, että mitä vaaditaan siihen, että kysyy toiselta tarvitsetko apua, voinko jotenkin auttaa, soitanko ambulanssin? Eikö tätä ihmiset osaa?! Vai eivätkö uskalla? Voi voiko takana olla itsekeskeisyyttä, lenkkini keskeytyy, jos jään auttamaan. Helpompi on mennä ohi, ja pysyä omassa itsekeskeisyydessään ja panssarinsa takana, kuin pysähtyä auttamaan ja nähdä ehkä itsessään oma avuttomuus tai mitä ikinä tilanne sitten herättääkään. Minusta tämä kuitenkin on harmillista. Hyväntahtoisuus ja toisten auttaminen ei vaadi paljon, mutta voi jättää todella suuren ja merkittävän jäljen autettavaan. Ei tarvitse osata elvyttää, puhua vieraita kieliä tai tietää kadun nimiä voidakseen auttaa. Jo pelkkä vierellä olo voi pelastaa.
 
Pienillä teoilla voi saada paljon hyvää. "Hei, haluatko minun paikkani?" "Sopiipa tuo keltainen sinulle kauniisti!" "Tarvitsetko apua?" Ystävällisyys kantaa hedelmää. Ollaan siis toisillemme ystävällisiä ja autetaan toisiamme! Ei jätetä ketään pulaan tai yksin, ei vanhaa tai nuorta, ei ketään. 
 
Hyväntahtoista viikonloppua sinulle!

8 kommenttia:

  1. Minä niin fanitan näitä sinun tekstejäsi! Huomioni kiinnittyi samaan artikkeliin Hesarissa. Niin surullista, että jotkut ohittavat lapset ilman että jäävät edes kysymään, että onko sattunut jotain tai miten voisin auttaa. Itse uskon, että kun tarjoan apua, sanon kauniita sanoja, niin saan myös takaisin niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos taas Heli!

      Minä myös ajattelen, että olemalla itse ystävällinen ym. saan näitä myös itse osakseni. Kaikenlaisia tallaajia tähän maailmaan kuitenkin mahtuu, eivätkä kaikki jaksa olla ystävällisiä tai auttaa tms. Mutta onneksi on myös sinun kaltaisiakin ihmisiä joukossa! :)

      Poista
  2. Täytyy tunnustaa, että useimmiten pyrin auttamaan mutta välillä iskee alhainen itsetunto: osaanko oikeasti neuvoa eksyneet oikeaan paikkaan tai tuntuuko auttaminen jostakusta loukkaavalta. Kerran sain vihaisen karjahduksen palkaksi, kun nostin ihmisen pudottaman käsineen kadulta. Tulee araksi. Täytyy taas rohkaistua enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ikävää, että joku on vihastunut sinun auttamisyrityksestä. Varmasti tuollaisen jälkeen tulee aremmaksi auttamaan. Joidenkin on takuulla vaikea ottaa apua vastaan, mutta heidän oma velvollisuutensa olisi kieltäytyä siitä kohteliaasti "kiitos, en tarvitse apua, selviän itsekin" tms. Sinähän, et kuitenkaan toiminut mitenkään väärin. Mutta niinhän meitä kaikenlaisia todella on, kuten Helin kommenttiin tuossa edellä komentoinkin.

      Mutta, kyllä sinä pystyt auttamaan! Ja aina voi todeta, että valitettavasti nyt en osaa auttaa. Mielestäni itse avun antamistakin tärkeämpää olisi uskaltaa vain pysyähtyä ja kysyä. Minä olen käynyt ensiapukursseja, mutta tiedän ja tunnen itseni, pyörryn ennemmin kuin pystyisin verta vuotavaa raajaa tukemaan tai tekemään jotain ensiavullista. Minun suuntavaistoni ei ole ykkösluokkaa, kadun nimet eivät jää mieleen, eli suunnan neuvominen eksyneelle ei myöskään ole minun vahvuuteni, joten mitä itse auttamiseen tulee... en tiedä onko minusta siihen. Mutta aina voin kuitenkin kysyä "hei miten menee, tarttetteko apua?", puhelinta osaan käyttää ja ambulanssia soittaa jos tarve vaatii :). Ehkä välittäminen on kuitenkin se pääjuttu. Ehkä jos yksi pysähtyy, uskaltaa joku toinenkin pysähtyä, ehkä juuri se joka osaa antaa oikeaa apua.

      Poista
  3. Juuri näin! Mua surettaa kamalasti miten vihaisia, kyynisisä ja itseensäpäinkääntyneitä nämä nykypäivän ihmiset ovat. Olen itse pienestä kylästä pohjoisesta kotoisin, ja lapsuudessa tottunut siihen että toiset ihmiset huomioidaan ja heitä autetaan.. en tiedä onko se suuret kaupungit vaiko vain nykyaika, mutta vähässä tuntuu olevan välittäminen. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin en tiedä onko isot kaupungit vai nykyaika vai molemmat yhdessä saaneet aikaan tuon välinpitämättömyyden ihmisissä. Harmillista kyllä. Onneksi joukossa on kuitenkin ihmisiä,jotka välittävät ja auttavat! :)

      Poista
  4. Allekirjoitan tämän! Kovin moni on tympeällä asenteella liikenteessä :( Ja kuten joku muukin kommentoi, itse olen asunut yhtä lailla pienellä, kuin isollakin paikkakunnalla, ja tuntuu kyllä, että pienemmällä paikkakunnalla ihmiset ovat toisilleen pikkuisen ystävällisempiä. Onneksi suuremmissakin kaupungeissa saa kuitenkin silloin tällöin yllättyä iloisesti :)
    Itselläni suhtautuminen ympäröivään maailmaan on ikävän paljon liitoksissa omaan mielialaan. Väsyneenä ja kiukkuisena vaste tuppaa olemaan ikävän negatiivinen. Esimerkiksi jäi tässä yhtenä päivänä harmittamaan, kun poikani oli kiukutellut ja kirkunut kirjastossa (väsynyt oli muuten hänkin) ja heitti suutuspäissään mielenosoituksellisesti tuttinsa maahan. Joku rouva tuli ystävällisesti ojentamaan sitä juuri kun olin pojalleni sanonut, että se saa olla siinä nyt hetken, kun kerran itse tahallasi sen heitit... Sanoin rouvalle, että anna olla vain siinä, ja tajusin heti sanottuani, että kuulostin tosi epäystävälliseltä, vaikka toinen halusi vain auttaa :( Jäi kyllä harmittamaan.

    Nunu

    http://ainalahellani.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen myös, että pienemmillä paikkakunnilla toisen huomioiminen onnistuu paremmin, ehkä isommissa kaupungeissa ihmiset saattavat odottaa, että joku muu hoitaa, eikä itse tarvitse ottaa kantaa mihinkään. En tiedä. Kesällä saaristossa sain kokea toisten huomioimista ja auttamista, ja kyllä tuntui hyvälle. Se on heidän arkipäiväänsä.

      Totta on kyllä, että väsyneenä ei aina jaksa olla toisille ystävällinen, saati antaa sitä paikkaa bussissa muille, kun omatkaan jalat eivät jaksa kannatella. Kaikilla meillä on joskus huonoja päiviä, toisilla on vain asenne melkeinpä aina negatiivisen puolella, ja vain oman edun tavoitteleminen päällimmäisenä, se on mielestäni surullista, etenkin silloin, kun joku tarvitsisi vieressä apua, eikä sitä anneta. :(

      Poista

Kiitos kommentistasi!