Etusivu

maanantai 25. elokuuta 2014

Elämän ihme


Minulle syntyi viikonloppuna uusi pieni kummipoika! Olen kovin otettu ja kiitollinen tästä kummin tehtävästä. Tämä pieni ihminen tulee muuttamaan pian vanhempiensa kanssa kauemmas, joten suhteemme tulee olemaan erilainen, mitä jos asuisimme lähempänä. Mutta se ei kuitenkaan tule muuttamaan sidettä, joka välillämme tulee olemaan. Minulla onkin jo kovin suuri rakkaus rinnassani tuota pientä ihmistä kohtaan, vaikka en olekaan vielä kuin valokuvasta häntä nähnyt. Hassua miten sitä voikaan kiintyä johonkin mikä ei ole omaa, mitä ei ole nähnyt ja mitä ei tunne.

Tämän pienen vauvan äiti synnytti tätä esikoistaan lähes neljä vuorokautta! Ja raskaus kesti pari viikkoa yli lasketun ajankin. Minun kaksi ensimmäistä synnytystä ovat olleet melko nopeita synnytyksiä. En ole ehtinyt juuri tajutakaan mitä on tapahtunut, kun vauvat ovat olleet jo maailmassa ja he ovat tulleetkin hieman ennen laskettua aikaa. Esikoiseni synnytys kesti vajaa pari tuntia ja toinen taisi juuri ja juuri yltään tuntiin, sairaalaan olemme kuitenkin aina ehtineet, vaikka mitään kivunlievitystä tms. ei ole ollut mitään mahdollisuuksia enää saada. No, luomuna taisin joskus ajatella synnyttävänikin. Tyttäremme lasketunajan lähestyessä, minua oli jo neuvottu varautumaan erityisen nopeaan synnytykseen, neuvolassa vitsailtiin, että olisi hyvä jos ensimmäisen supistuksen pystyisin jo ennakoimaan, koska todennäköisesti tämä vauva tulisi maailmaan sen ensimmäisen supistuksen voimalla. Kävi kuitenkin niin, että tämä tyttö ei ollut niin kiireinen kuin isoveljensä ja synnytys kesti huimat neljä tuntia. Tuntui jopa hassulle olla sairaalassa tutkittavana ja laskea siellä supistusten välejä, sillä tätähän en koskaan aiemmin ollut ehtinyt tehdä ja toisaalta ei ollut tarvettakaan. Mutta kummipoikani äiti on kokenut nuo pitkät vuorokaudet yhtäjaksoisia kipeitä supistuksia 10 minuutin välein. En tiedä mitä sanoa tähän. Kaikkeen me äidit joudummekin ja saamme kokea. En sano sitä, etteivätkö miehetkin tässä rinnalla ole "sijaiskärsijöinä" ja henkisesti yhtä kovilla. Mutta kyllä synnytys on naisen elämässä yksi niistä hetkistä, jolloin hallinnan tunteen menettää, jolloin joutuu tyytymään siihen mitä tulee, jolloin kaikki on tavallaan kovin alkukantaista. Kaikki hienot suunnitelmat synnytyksestä saattaa ehkä joutua heittämään kankkulankaivoon. Elämä tulee siinä hetkessä vastaan juuri sellaisena kuin tulee, eikä siihen itse juuri pysty vaikuttamaan. Saatan toki olla väärässäkin, ja jos joku nyt tietää, että on pystynyt vaikuttamaan synnytykseensä ja kyennyt olemaan "tilanteen herrana", niin hihkaiskaa. Useita kokemuksia olen kuullut, ja päällinen fiilis minulle on  kaikista jäänyt, että synnyttäjä itse joutuu tavalla tai toisella venymään ja heittäytymään tilanteen vietäväksi. Vaikka omat synnytykseni ovat olleet nopeita, enkä ole joutunut venymään ja tuskailemaan kivun kanssa kauaa, ovat synnytykset olleet nopeutensa takia myös erittäin rajuja. Mieli ei ole ehtinyt lainkaan mukaan siihen mitä kropassa tapahtuu.


 
Synnytys pysäyttääkin tähän hetkeen. Ravistelee lujasti. Synnytys on muisto, joka jää ikuisesti mieleen. Elämä vastasyntyneen vauvan kanssa on  niitä hetkiä, mitä koskaan ei saa takaisin. Kaikki on kovin läsnäolevaa ja tavallaan pysähtynyttä, muu maailma on kovin kaukana siitä, kun äiti vain katselee vauvaansa. Lapsen syntymä on ihme, elämän ihme. Siitä me kaikki olemme lähtöisin.
 
Hattua nostan kaikille synnyttäneille, jokaiselle joka on joutunut heittäytymään synnytykseen, jokaiselle joka on menettänyt oman hallinnan tunteen omaa kehoaan kohtaan. Nyt, kun katson lapsiani tuntuu kuin omista synnytyksistäni olisi ikuisuus ja toisaalta vastahan ne syntyivät. Nuo elämäni aarteet ja ihmeet luovat nyt jo itse ihmeitä tähän maailmaan, jättävät oman jälkensä ja löytävät oman paikkansa tässä maailmassa.  

6 kommenttia:

  1. Neljä vuorokautta? Hurjaa. Synnytys on semmoinen kokemus, ettei sitä oikeen osaa sanoin edes kuvailla paitsi sinä osasit hyvin todentuntuisesti kuvailla sitä. Niimpä, synnytys on aika mullistava kokemus, joka on samalla onnellinen ja vähän pelottavakin tapahuma. Eikä siihen voi samaistua edes muut, kuin synnyttäneet äidit. Kokemus, jota en vaihtais pois mistään hinnasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuo neljä vuorokautta on hurja aika! Ajattelen samoin kuin sinäkin, että omat synnytykseni ovat kuitenkin kokemuksia, joita en todella vaihtaisi pois. Palkinto puserruksesta on sen arvoinen! :)

      Poista
  2. Hurja kesto!

    Mä koen että olin Sophien synnytyksessä jotenkin aktiivisesti mukana. Synnytys kesti vesien menosta 29h, joskin aktiivinen synnytys kipuineen "vain" 14h. Mutta tiesin kokoajan mitä pitää tehdä, tiesin millä tavalla saan kivun hallintaan, ja puudutus laitettiin vasta tunti ennen ponnistusvaihetta. Ponnistusvaiheessa en ole ikinä ajatellut niin selkästi ja rauhallisesti kuin nyt viimeisellä kerralla, katse maalissa. Mieskin sanoi ettei ole koskaan nähnyt minua niin varmana ja hallittuna, kuin silloin.

    Olen kyllä kokenut senkin, kun pitää antaa vaan virran viedä. Keskimmäinen neiti päätti saapua maailmaan pitkän, 42+4 viikoille venyneen odotuksen jälkeen alle kolmeen tuntiin. Siinä ei muu auttanut, kuin heittäytyä, pärjätä ja selvitä. Omaa kontrollia ei juurikaan ollut. Myös tuosta synnytyksestä on lämpimät muistot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentistasi, kiva kun jaoit kokemuksesi!

      Vähän ajattelinkin, että saattaahan synnytystä pystyä jotenkin "hallitsemaan", jos se ei ole liian nopea, tai liian pitkä (ettei lopu voimat), ja supistuksia pystyy jotenkin ennakoimaan. Mutta kun ei minulla omakohtaista kokemusta ollut tällaisesta, niin en voinut muuta kuin arvailla. Ihanat kokemukset olleet sinulla! Niin ne vain kaikki synnytykset ovat erilaisia, jokainen lapsi tulee niin omalla tavallaan tähän maailmaan. Mutta kyllä tuo neljä vuorokautta vetää vieläkin ihon kananlihalle... Aika pitkä aika. Mutta hyvää kannattaa odottaa!

      Poista
  3. Voi, onpa tosiaan ollut hurjan pitkä synnytys. Kirjoitit kuitenkin kauniisti ja koskettavasti siitä, miten synnytys pysäyttää ja jättää elämän mittaiset jälkensä. Onnea pienen kummipojan johdosta sinulle. Nämä on niitä elämän suuria, pieniä ihmeitä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi! Elämän alku on todella pientä, suurta ihmettä täynnä.

      Poista

Kiitos kommentistasi!