Etusivu

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Kesäistä päivää!


Täällä jälleen! Kesä on vienyt minut niin "pihalle", niin fyysisesti kuin myös henkisestikin, pois kaikista arkisista aherruksista, että hiljalleen on tämä blogikin päivittynyt. Olen ollut yhä edelleen täysin lomatunnelmissa, että ihan itseänikin välillä ihmetyttää miten näin on päässyt käymään. Mutta ihanaahan tämä on!


 
 
Kirjoitin kesän alussa mitä haluan ja toivon tältä kesältä, ja tajusin eilen, että lähes kaikki toiveeni ovat jo toteutuneet. Ainoastaan aamu-uinnilla järvessä en ole käynyt kuin kerran, enkä vielä herneitä ole saanut omasta pienestä istutuslaatikosta, johon niitä lasten kanssa istutimme, mutta hyvällä mallilla ne ovat, kukkivatkin jo peräti, hyvä me! Ja vielä on kesää jäljellä. Minulla onkin olo, että tämä kesä on kestänyt ihanan kauan, ehkä osittain siitä syystä, että olen jo toteuttanut nuo omat toiveeni tälle kesälle. Ehkä siksi, että koko perheemme yhteinen loma alkoi heti kesän alussa ja heti suuntasimme reissuun. Pelkäsin, että minulla olisi kesän jälkeen olo, että "joko se meni", mutta nyt tuskin sitä voi tulla, kun nyt jo on olo, että onpa tätä kesää saanut ihanan kauan nauttia! Mutta ei sillä, että haluaisin tämän loppuvan, ei suinkaan.


Samalla, kun kirjoittelin tuota kesä postaustani, ajattelin mitä kaikkea minun pitää muistaa tänä kesänä, jotta kesästäni tulee ikimuistoinen kaikkine arkisine asioineenkin. Ja tässä joitakin minun tekemiäni muistutuksiani itselleni... 


...Muista iloita hetkestä. Muista olla kiitollinen. Muista arvostaa kaikkea sitä mitä on. Muistaa ottaa aikaa itselle. Muista olla. Muista kuunnella. Muista nauttia. Muista haistella, maistella ja tuntea. Muista olla läsnä. Muista itsesi. Minä itse valitsen asiat ja tekemiset elämääni, muista tehdä ne ilolla ja mielihyvällä. 


Muistanut olen ja todella ihanaa kesää olen saanut viettää. Nämä toki ovat kaikki sellaisia asioita, joita olisi hyvä muistaa arjessa ihan jokaisena vuodenaikana, jokaisena päivänä ja ihan joka hetki. Elämä on vain nyt, ja niin kovin kiitollinen olen siitä.




Ihania aurinkoisia päiviä kaikille! 


Niin ja jos lomafiilikseni jatkuvat kuten nyt, blogikin päivittyy todennäköisesti vain silloin, kun aivoni eivät ole täysin narikassa. Kiitos kärsivällisyydestänne ihanat lukijani!



2 kommenttia:

  1. Ihana! Ihan samanlaiset fiilikset minullakin. Voi mikä super-kesä! Ja tuo on totta - kun asettaa itselleen joitain tavoitteita ne yllättäen yleensä toteutuu. Toivottavasti saadaan nauttia kesästä vielä pitkään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa,että sinullakin on ollut huippu kesä ja jatkuu vaan! :) Tuo tavoitteiden asettaminen oli ainakin minun kohdallani hyvä juttu, täytyy useamminkin alkaa soveltaa arkeen.

      Ihania, aurinkoisia päiviä!

      Poista

Kiitos kommentistasi!