Etusivu

torstai 27. maaliskuuta 2014

Oma juttu - sisäinen motivaatio!

Kävin eilen mielenkiintoisen keskustelun siitä, kuinka me ihmiset ajaudumme tai hakeudumme tiettyyn suuntaan, ammattiin tai työpaikkaan elämässämme ja kuinka paljon tähän vaikuttaakaan se millaisen kasvupohjan olemme omasta lapsuuden perheestämme saaneet mukaamme. On varmasti paljon ihmisiä, mukaan lukien minä, jotka ovat hakeutuneet itselleen "väärälle" uralle. Tämä on voinut johtua syystä, että vanhemmat ovat ehkä toivoneet tätä, itse on kuvitellut muiden toivovan tätä, on ehkä koettanut täyttää muiden odotuksia, hakenut arvostusta, asemaa tai hyväksyntää itselleen hakeutumalla tiettyyn ammattiin tai tehtävään. Sisäinen motivaatio, intohimo tai palo juuri tätä juttua kohtaan on puuttunut, tai se ei ole aidosti ollut sisäsyntyistä. Kyllähän motivaatiota voi olla vaikka kuinka, vaikka sisimmään ei oikeaksi tätä tuntisikaan. Raha on yksi esimerkki mitä mahtavimmista motivaattoreista. Kukapa ei haluaisi rikkautta ja runsautta elämäänsä. Kuitenkin lähes kaikki me sen tiedämme, osa ymmärtää ja jotkut jopa tuntevat sielussaan sen, ettei raha tuo onnea, saati runsautta. Jonkunlaisen toimeentuloturvan se kyllä tuo, mutta siinä se. Kuitenkaan jos työ tai tehtävä ei tuo sinulle sitä sisäistä iloa, et voi kovin kauan jaksaa. Työ alkaa uuvuttaa, se vie jatkuvasti enemmän kuin antaa, asiat alkavat kasautua, tekemättömien tehtävien lista vain kasvaa ja niiden tekeminen vaikeutuu. Ihminen alkaa väsyä ja hiipua, elämänilo alkaa kuihtua myös muilla elämänalueilla.

Itse tunnustan minulle käyneen näin. Sisäinen motivaatio puuttui, se sisäinen ilo vain itse työstä, vaikka alunperin tietenkin luulin minulla tätä olevan. Olin pohjimmiltani hakeutunut alalle muiden odotuksista ja hyväksynnän tarpeesta. Oman sisäisen työn ja kamppailun tuloksena sain avattua monia tunnelukkoja ja selvitettyä itselleni miksi juuri tähän ammattiin olin hakeutunut. Ei mikään helppo nakki, mutta kannattava! Jokaisen täytyy löytää se "omin sisäinen motivaatio", jotta voi jaksaa uuvuttamatta itseään. En tarkoitakaan, että alaa tarvitsisi vaihtaa tai edes työpaikkaa, jos työ nyt tuntuu raskaalta (toki joskus voi olla paikallaan, jos työn ulkoiset puitteet ovat vaan kyseisessä työpaikassa itselle liian haastavat). Jokaisessa työssä omat hyvät ja huonot puolensa. Takuulla kaikilla aloilla tulee vastaan päiviä ja joskus on pidempiäkin aikoja, jolloin on kiirettä ja painetta tekemättömistä töistä tai asiat tuntuvat kasautuvan. On kuitenkin tarpeen miettiä miksi on tiettyyn ammattiin pohjimmiltaan hakeutunut . Tämän asian löytäminen ja oivaltaminen auttaa huimasti!

Kun rohkenet lähteä tälle sisäiselle ristiretkelle itseesi voit joutua kasvotusten omien tunteidesi, peikkojesi ja mörköjesi kanssa. Sisäisen työn tuloksena saatat joutua kohtaamaan esimerkiksi surua. Surua ehkä siitä, kuinka kauan olet jo paneutunut johonkin, joka ei kuitenkaan ole ollut se sinun omin juttusi. Saatat tuntea, että olet on tuhlannut palan elämääsi. Pinnan alta voi nousta myös vihaa siitä, ettei ole uskaltanut nousta seisomaan oman mielipiteen ja halun taakse. Toisaalta pelko voi hiipiä pintaan, mitä muuta tekisit, mitä osaat, uskallatko heittäytyä tyhjän päälle, sillä siltähän se tuntuu. Toisaalta työ voi olla keino hallita ja kontrolloida, ja tämän menettäminen tuntuu samalle kuin koko elämä romahtaisi alta. Kukapa hullu ryhtyisi vaihtamaan alaa tai edes pohtimaan miksi on kyseisessä työpaikassa, jos tällaista on luvassa? No eihän näin tietenkään jokaiselle käy, ei välttämättä sinulle, mutta se on mahdollista. Minulle kävi näin. Kuitenkin sen kaiken tunteikkaan työn alla on luvassa paljon enemmän, paljon enemmän mitä koskaan ennen osasin kuvitellakaan. Kun löytää sisäisen palon ja intohimon voi kukoistaa!

On myös ihmisiä, jotka ovat lapsuudessaan saaneet osakseen niin vahvaa rakkautta ja hyväksyntää, että omaksi itsekseen kasvaminen on käynyt melko kivuttomasti ja tie jota kulkea vain on osoitettu. Tällä tiellä on hyvä olla, saa kukoistaa, kasvaa ja kehittyä omana itsenään, saaden sisäistä iloa vain puhtaasti tekemisen riemusta! Myös meille muille, jotka joutuvat enemmän elämäänsä pohtimaan, tämä tie näytetään. Joskus se vain vaatii aimo annoksen kärsivällisyyttä, joskus vain enemmän luottamista siihen, että elämä kantaa. Joskus täytyy luovuttaa ja hiljentyä. Vain hiljaisuudessa kuulee.

Ajattelenkin, että elämästä täytyy nauttia! Mikäli tie mitä kuljet on jatkuvasti täynnä kiviä, kompastelet ja vastoinkäymisiä ilmaantuu jokaisen mutkan takana, on ehkä syytä pysähtyä ja katsoa mihin suuntaan on menossa. Voisiko oma kompassi näyttääkin täysin toiseen suuntaan. Joskus tämä kompassi onkin kadoksissa, silloin et tiedä sen paremmin suuntaa kuin päämäärääkään, olet eksynyt. Niin olin minäkin. Kun olet oikealla tiellä, sinua autetaan, sinua tuetaan, sinä iloitset ja nautit! Voit hyvin. Minä koetankin nyt luotaa siihen, että elämä kantaa ja näyttää suunnan. Ehkä se on täysin eri mitä ennen, ehkä se on se sama, mutta se on minun ja voin loistaa siinä!

Uskon, että saamme sen minkä valitsemme ja saamme luoda sen minkä luomme.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!